Yli 200 vuotta vanha aikakapseli avattiin Yhdysvalloissa – video

Tutkijat avasivat yli 200 vuotta vanhan aikakapselin Bostonissa tiistaina. Osa kapselin sisällöstä on peräisin Yhdysvaltain perustajiin kuuluvilta henkilöiltä.

kulttuuri
Tutkijat avaavat vuodelta 1795 peräisin olevan aikakapselin Bostonissa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa.
Tutkijat avasivat alun perin vuodelta 1795 peräisin olevan aikakapselin tiistaina.

Tutkijat avasivat vuodelta 1795 peräisin olevan aikakapselin Bostonissa tiistaina. Kapselin tavarat ovat peräisin muun muassa Yhdysvaltain perustajiin kuuluvalta ja tuolloin Massachusettsin kuvernöörinä toimineelta Samuel Adamsilta sekä maan vapaussodan sankarilta Paul Revereltä.

Tutkijat avasivat hapettuneen messinkisen kotelon Bostonin taidemuseossa järjestetyssä lehdistötilaisuudessa. Kotelo painaa noin neljä ja puoli kiloa.

Kapselin sisällä oli hopea- ja kuparikolikoita, kaiverrettu hopealaatta, George Washingtonia esittävä kuparinen mitali, sanomalehtiä, kortteja, liittovaltion sinetti ja Massachusettsin siirtokunnan rekisterin otsikkosivu.

Kolikot olivat peräisin vuosilta 1652 ja 1855. Vanhempi kolikko oli siirtokuntalaisten lyömä ja sen tarkoituksena oli uhmata tuolloisia englantilaisia vallanpitäjiä. Hopealaatta oli puolestaan Reveren valmistama.

Kapseli oli alun perin asetettu Massachusettsin valtiopäivätalon alle vuonna 1795. Kapseli avattiin edellisen kerran vuonna 1855, jolloin sen sisältö puhdistettiin ja sinne lisättiin joitain esineitä. Sen jälkeen kapseli muurattiin takaisin graniittisen peruskiven sisään.

Kapselin sisältämät tavarat asetetaan todennäköisesti näytteille ennen kuin kapseli palautetaan valtiopäivätalon peruskiven sisään. On mahdollista, että kapseliin lisätään joitain nykypäivän esineitä ennen sen palauttamista paikalleen.

Nyt löydetty kapseli on lähes kaksi kertaa niin vanha kuin viime vuonna Bostonin vanhan valtiopäivätalon kattokoristeen sisältä löydetty 113 vuotta vanha aikakapseli. Se sisälsi presidenttiehdokkaiden William McKinley ja Theodore Roosevelt kampanjamateriaalia.

Lähteet: Reuters