1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Pariisin isku

Charlie Hebdon toimitukseen on isketty ennenkin – video

Tämänpäiväinen hyökkäys satiirisen viikkolehden Charlie Hebdon toimitukseen ei ollut ensimmäinen. Marraskuussa 2011 lehden tilat kärsivät huomattavia vahinkoja polttopulloiskussa.

Palaneita tavaroita kadulla.
Marraskuussa 2011 Charlie Hebdo -lehden tilat kärsivät huomattavia vahinkoja polttopulloiskussa.

Satiirisen viikkolehden Charlie Hebdon toimitukseen keskiviikkona tehty isku ei ollut ensimmäinen kerta, kun lehteä vastaan on hyökätty. Marraskuussa 2011 tehdyssä polttopulloiskussa lehden tilat kärsivät huomattavia vahinkoja.

Tuolloin lehden kustantaja uskoi, että iskun syynä oli vähän iskua ennen ilmestynyt lehden erikoisnumero, jonka "vierailevaksi päätoimittajaksi" oli nimetty profeetta Muhammed.

Kukaan ei tuolloin loukkaantunut yöllä tehdyssä iskussa.

Kustantajan mukaan lehdelle oli tuolloin esitetty vastalauseita sosiaalisessa mediassa ja lehden verkkosivut hakkeroitiin iskun jälkeen. Sivuilla näkyi moskeijan kuvia sekä viesti, jonka otsikkona oli "Ei ole muuta jumalaa kuin Allah".

Lehti aiheutti kohua muslimien keskuudessa myös tätä ennen. Se julkaisi tanskalaisessa Jyllands-Postenissa aiemmin julkaissut profeetta Muhammedia esittäneet pilakuvat vuonna 2007.