Kuka tahansa voi nyt hypätä Lahden suurmäestä

Lahden Hiihtomuseon uutta mäkihyppysimulaattoria varten laserkeilattiin koko urheilukeskuksen alue. Kolmella videotykillä ja liiketunnistimilla varusteltu simulaattori maksoi 100 000 euroa.

ilmiöt
Mäkihyppysimulaattori testissä Lahden hiihtomuseossa.

Lahden hiihtomuseon vanha, 1990-luvulla käyttöönotettu mäkihyppysimulaattori tuli tiensä päähän, kun nykytietokoneet eivät enää ymmärtäneet simulaattorivanhusta.

– Se oli kirjoitettu sellaisella tietokonekielellä, että nykyajan tietokoneet eivät sitä enää ymmärtäneet, Hiihtomuseon tutkija Tiia Tiainen kertoo.

Vanha mäkihyppysimulaattori pääsi eläkkeelle, ja tilalle tuli uusi Lahden suurmäestä mallinnettu simulaattori. Myös edellisessä simulaattorissa hyppyrimäki muistutti suurmäkeä, mutta mallinnus ei ollut yhtä tarkka kuin nyt.

– Urheilukeskuksen alue laserskannattiin viime keväänä. Siitä muodostettiin pistepilvi, jonka päälle tehtiin peligrafiikka, Tiainen sanoo.

Hiihtomuseon mäkihyppysimulaattori on ainoa simulaattori, jossa voi hypätä Lahden suurmäestä.

– Emme haluneet tehdä mitä tahansa simulaattoria, vaan lähtökohta oli, että päästään hyppäämään omasta mäestä, tutkija Suvi Kuisma toteaa.

_Artikkelia täydennetty 8.1.2015 kello 15.18. Lisätty lause vanhasta simulaattorista. _