Teini tuntee tyylin: "Mikään ei olisi kauheampaa kuin yhdistää tennareihin pitkävartiset sukat"

Moni teini sonnustautuu talvellakin pillifarkkuihin ja kangastennareihin niin, että paljaat nilkat vain vilkkuvat lumihangessa. Terveysalan ammattilaiset varoittavat nuoria muotiin liittyvistä terveysriskeistä.

Kotimaa
Teinitytöillä on jaloissaan tennarit, nilkkurit ja karvasaappaat.
Hanna Lumme / Yle

Lahtelaiset yhdeksäsluokkalaiset Riikka, Aino ja Saara vetävät talvellakin jalkaansa kesäiset kangastennarit, jos siltä tuntuu. Esimerkiksi pillifarkkujen kanssa nyt vain eivät sovi muut kengät, kolmikko vakuuttaa.

– Kuljin melkein koko viime talven tennareissa. Tänä talvena olen käyttänyt niitä ehkä vähän vähemmän, Riikka kertoo ja vilkaisee jalkoihinsa.

Tällä kertaa hänellä on mustat kangastennarit ja ohuet nilkkasukat. Sukan ja lahkeen väliin jää ihoa näkyviin useampi sentti. Kylmä ei kuitenkaan tule, hän sanoo.

– Mikään ei olisi kauheampaa kuin yhdistää tennareihin pitkävartiset sukat, vaikka urheilusukat, tytöt nauravat.

Aino arvioi kaapista löytyvän toistakymmentä tennariparia – ja kokoelma kasvaa jatkuvasti. Myös Riikan kenkäkaappi pursuaa kangaskenkiä. Saarallakin niitä on.

Kesäkengät toimivat läpi vuoden, vaikka tytöt myöntävätkin, että säällä on väliä. Loskassa tai lumihangessa tennarit eivät ole parhaimmillaan. Eivätkä kovalla pakkasella.

Samat kengät kesät talvet

Kouluterveydenhoitaja Piia Tommola lahtelaisesta Kärpäsen koulusta on pannut merkille nuorten mieltymyksen kangaskenkiin.

– Samoilla tennareilla ne kulkevat kesät talvet, nilkat paljaana, hän sanoo ja lisää:

Kuljin melkein koko viime talven tennareissa.

Yhdeksäsluokkalainen Riikka

– Osa nuorista pukeutuu sään mukaan, toiset taas pitävät tennareita riittävinä talvellakin. Ei nähdä sitä, että talvella pitäisi pukeutua sään mukaisesti. Kesäkenkien käyttö talvella ei ole fiksu juttu.

Yli 600 oppilaan yhtenäiskoulussa työskentelevä Tommola arvioi, että tennareita näkee läpi vuoden etenkin seitsemäs-, kahdeksas- ja yhdeksäsluokkalaisilla. Pienempien oppilaiden pukeutumisesta päättävät lapsia enemmän vanhemmat.

– En kyllä katso pahalla silmällä. On jokaisen oma valinta, mitä päälleen laittaa. Kuuluu tietysti nuoruuteen ja ikävaiheeseen kokeilla eri tyylejä. Kun nuoret kasvavat, he ymmärtävät sään merkityksen pukeutumiseen paremmin, Tommola sanoo.

Vaarana paleltumat ja kylmänkyhmyt

– Jos vaatetuksella tarkoitetaan suojautua kylmää vastaan, tällainen muoti ei ole ollenkaan järkevää, sanoo tennarivillityksestä myös Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Hannu Rintamäki.

Samoilla tennareilla ne kulkevat kesät talvet, nilkat paljaana.

Tiia Tommola

Hän on tutkinut lähes kolme vuosikymmentä kylmäaltistusten vaikutuksia ihmisen elintoimintoihin. Hän kertoo, että ihminen hukkaa runsaasti lämpöä ohuiden kenkien, niiden pohjien ja paljaiden nilkkojen kautta.

– Ohuet pohjat ovat siksikin ongelma, että johtumalla tapahtuva lämmönhukka on erityisen tehokas tapa poistaa lämpöä, ja seisovalla ihmisellä lämmön johtumista tapahtuu vain jalkapohjien kautta.

Rintamäen mukaan tästä seuraa se, että elimistö torjuu lämmönhukkaa supistamalla jalkojen verenkierron minimiin, jolloin jalat kylmenevät eivätkä kudokset saa happea.

– Seurauksena voi olla akuutteja tai kroonisia, toistakin vuotta kestäviä kylmänkyhmyjä. Vakavimmillaan jalkoihin voi tulla paleltumavammoja, hän selventää.

Tyttö seisoo lumihangessa jalassaan tennarit.
Hanna Lumme / Yle

Rintamäki sanoo, että kylmettyminen sille tasolle, että verenkierto on jokseenkin hävinnyt jaloista tapahtuu helposti.

– Kylmäkipu tai tunnottomuus ilmaisee näin tapahtuneen. Paleltumia tulee eniten paljaille ihoalueille ja ääreisosiin, kuten varpaisiin, sormiin ja korvalehtiin. Syvä paleltuma heikentää pysyvästi kudoksen verenkiertoa ja sellainen kehonosa paleltuu herkästi uudelleen.

Myös tiukat vaatteet ovat huono suoja pakkasta vastaan

Kärpäsen koulun terveydenhoitaja Piia Tommola kertoo, että koululaisia ei kuitenkaan käy vastaanotolla kertomassa mahdollisista jalkojensa kylmettymisistä.

Syvä paleltuma heikentää pysyvästi kudoksen verenkiertoa ja sellainen kehonosa paleltuu herkästi uudelleen.

Hannu Rintamäki

Hänkin arvioi, etteivät ohuet kengät ole parhaimmillaan talvella. Tennarit kastuvat helposti, ja kylmänkosteat kengät voivat aiheuttaa myös iho-oireilua ja lisätä infektioriskiä.

– Saattaa tulla ihottumaa ja esimerkiksi varpaanvälit voivat hiertyä, Tommola sanoo.

Jos kouluterveydenhoitajalta tulee noottia kesäkenkien käytöstä talvella, hän näkee nuorten talvipukeutumisessa myös hyvää.

– Ennen pipoa ei käytetty lainkaan, mutta nyt ollaan pipo päässä kesät talvet. Se on hyvä!

Tutkimusprofessori Hannu Rintamäen mielestä pipoa voisi käyttää vielä nykyistä enemmänkin. Hän muistuttaa, että paljaan pään kautta lämpöä menettää koko keho.

– Yhteen aikaan oli vyötärön paljastava vaatetus tavallista talvellakin. Myös tiukat vaatteet ovat huono kylmänsuoja, koska vaatetuksen alla ja sisällä oleva ilma on se varsinainen lämmöneriste.

Ennen pipoa ei käytetty lainkaan, mutta nyt ollaan pipo päässä kesät talvet. Se on hyvä!

Tiia Tommola

"Hyvät jalassa ja helppo laittaa"

Miksi nuoret tytöt sitten käyttävät ohuita tennareita talvipakkasillakin? Ysiluokkalaisten Riikan, Ainon ja Saaran mukaan kengissä ei tule kylmä.

– Äiti kyllä joskus huomauttaa kengistä, he myöntävät.

– Tennarit nyt vain ovat hyvät jalassa ja helppo laittaa. Lisäksi ne menevät monenlaisten vaatteiden kanssa, Riikka tiivistää.