Rauman sataman liikenne vähenee edelleen

Merkittävä paperiteollisuuden satama on kärsinyt metsäteollisuuden supistumisesta. Rauman satama on kuitenkin onnistunut kasvattamaan konttiliikennettä.

talous
Rauman satama.
Rauman satama.Yle

Rauman sataman kokonaisliikenne väheni viime vuonna yli viisi prosenttia. Eniten vähenivät paperi-, sellu- ja puukuljetukset.

Viime vuonna Rauman sataman kokonaisliikenne oli yhteensä viisi ja puoli miljoonaa tonnia, jossa on vähennystä 5,3 prosenttia edelliseen vuoteen.

Sen sijaan sataman konttiliikenne kasvoi ennätykseen. Rauman sataman kautta kulki 278 000 konttia.

Uusia investointeja

Satamajohtaja Hannu Asumalahti arvioi, että sataman kokonaisliikennemäärä pienenee myös tänä vuonna. Rauman satamayhtiö aikoo kuitenkin investoida konttiliikenteeseen ja rakentaa uuden konttiterminaalin.

Rauman satamassa kävi vuoden 2014 aikana yhteensä 1117 laivaa.