Ranskan terrori-isku lisännyt vaateita jumalanpilkkapykälän poistosta Suomessa

Uskonrauhan rikkomisesta voi tuomita Suomessa sakkoihin tai vankeuteen enintään kuudeksi kuukaudeksi. Harvoin käytetty pykälä nousi viimeksi esille vuonna 2012, kun perussuomalaisten Jussi Halla-aho tuomittiin sakkorangaistukseen blogikirjoituksestaan.

Kotimaa
Tuomarin nuija pöydällä oikeussalissa.
Yle

Ranskalaiseen satiirilehti Charlie Hebdoon keskiviikkona tehty terrori-isku on kasvattanut vaatimuksia uskonrauhan rikkomisen poistosta Suomen rikoslaista.

Ajatusta kannattivat Suomen Julkisen sanan neuvoston puheenjohtaja Risto Uimonen ja Suomen Penin puheenjohtaja, kirjailija Sirpa Kähkönen Ylen Radio 1:n Ykkösaamussa.

– Toivoisin, että myös Suomen laista poistettaisiin jumalanpilkkapykälä. Se on kyllä vanhentunut, ei kuulu enää nykyiseen lakikäsitykseen, sanoi Kähkönen.

– Näin on. Minulle se kyllä sopisi, totesi Uimonen.

Myös vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö ehdotti torstaina Twitterissä jumalanpilkkapykälän kumoamista, koska sananvapaus on vapaan yhteiskunnan perusta. Niinistön mukaan uskontojakin saa arvostella.

Suomen islamilaisen neuvoston varapuheenjohtajan Pia Jardin mukaan kannattaisi myös miettiä mihin tarkoituksen sananvapautta länsimaissa käytetään. Jardi totesi ehdotuksesta, että islamin uskonto kieltää yksiselitteisesti toisten ihmisten ja uskonnon pilkkaamisen.

– Tämä on ehkä ristiriidassa länsimaisen sananvapauskäsityksen kanssa. Olen myös miettinyt tässä yhteydessä sitä, että satiiria yleensä käytetään enemmän valtaapitävien pilkkaamiseen. Kun Euroopassa on pilkattu muslimeille pyhää profeetta Muhammedia, niin tämä pilkka on kohdistunut vähemmistöihin. Vaikka kannatan sananvapautta täysin, niin tämä on vähän kuin työntäisi ampiaispesään kätensä, kun pilkataan ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista valta-asemaa Euroopassa.

Jardi painotti Suomen islamilaisen yhteisön tuomitsevan Pariisin lehtihyökkäyksen; islamin uskoon ei kuulu tämän tyyppinen toiminta.

– He ovat huolissaan siitä, että terroritekojen tekijät ottavat islamin uskon vangikseen, ja käyttävät heidän uskontoaan syynä iskuihin. Tämä on ollut todella järkyttävää, kertoi Jardi.