1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. musiikki

Sentencediä kuvottaa ajatus paluusta – Täältä pohjoiseen kuvaa bändiä, joka pudotti levyiltä suosituilta kuulostavat biisit

Sentencedistä kertova tuore kirja on bändin näköinen. Kirjoittajan mukaan metallibändistä olisi voinut tulla paljon menestyneempi, jos menestys vain olisi sitä kiinnostanut.

musiikki
Oululaisbändi Sentence.
Toni Härkönen

Sentenced-metalliyhtyeestä kertova Täältä pohjoiseen -kirja on sekä tekijänsä Matti Riekin että yhtyeen jäsenten mielestä "bändin näköinen kirja". Se on tiivis, eikä siinä turhia höpötellä. Se mitä sanotaan, sanotaan suoraan.

Kitaristi Sami Lopakka sanoo, että kirjaa tehtäessä kaikesta puhuttiin suoraan ja yllättävänkin syvällisesti. Esiin nousi myös asioita, joista ei koskaan bändin ollessa voimissaan tullut puhuttua.

– Varsinkin tien päällä oltiin aika hiljaisia poikia. Se oli aika lailla jurotusta, ei siinä tehnyt mieli avautua, Lopakka sanoo.

Menestys jäi ottamatta

Muhokselta lähtöisin oleva Sentenced on edelleen yksi ulkomailla tunnetuimmista suomalaisyhtyeistä.

Kirjan kirjoittanut Riekki sanoo, että Sentenced olisi silti voinut menestyä hurjasti suuremmin kuin se menestyi. Se kuitenkaan koskaan bändiä hirveästi kiinnostanut. Sanoitukset tehnyt Lopakka sanoo, että aina välillä häntä neuvottiin, että bändin sanoitukset ovat aivan liian synkkiä.

– Että jos ei mentäs sanotuksissa noin pitkälle itsemurhahommissa ja kuolemahommissa. Musta se ei ollut sitä mitä me oltiin. Se kuulijakunta, mitä saavutettiin, osin myös perustui siihen, että nämä jätkät eivät sievistele. Heti jos joku vähäkään vihjasi siihen suuntaan, että tämä kappale voisi mennä läpi, tuli olo, että tämän voisi pudottaa levyltä.

Comeback kuvottaa

Sentenced kuopattiin kymmenen vuotta sitten, vuonna 2005. Kirja ei ennakoi bändin paluuta.

– Se mietittiin jo silloin aikanaan, että jos tämä bändi lyödään monttuun, se myös pysyy siellä. Itseä suoraan sanottuna kuvottaa tämä nykymeno, että suurin piirtein eläkkeeltä revitään vanhoja jurmuja, jotka käytännössä kusevat omalle haudalleen, Lopakka sanoo.

Kirja ilmestyi nyt osin sen takia, että bändin hajoamisesta on tasan kymmenen vuotta, osin siksi, että Lopakka sai löyhästi Sentenced-aikaansa pohjautuvan esikoisromaaninsa julkaistua viime vuonna.

Itseä suoraan sanottuna kuvottaa tämä nykymeno, että suurin piirtein eläkkeeltä revitään vanhoja jurmuja

Sami Lopakka

Kirjoittaja Matti Riekki tunsi Sami Lopakan, ja hän oli sitkeästi jo vuodesta 2006 saakka pommittanut Lopakkaa viesteillä ja kysymyksillä, joissa hän ehdotti Sentenced-historiikin tekemistä. Riekki ei kuitenkaan koskaan saanut oikein kunnon vastausta – ennen kuin syksyllä 2013.

Ensimmäinen tapaaminen bändin kanssa oli joulukuussa 2013 oululaisessa Sarkka-baarissa.

Työkseen Inferno-metallilehden päätoimittajaa oleva Riekki sanoo olleensa itsekin kova Sentenced-fani. Hän on asunut lapsuutensa ja nuoruutensa Oulussa ja Raahessa.

Kirjassa pohjoisuus on tärkeässä roolissa. Bändin jäsenten sitaateissa on käytetty Oulun murretta.

Täydellinen hällä väliä -asenne

Riekki kuvailee bändiä ainutlaatuiseksi.

– Kuinka poikkeuksellinen se oli noin suosituksi bändiksi sulkeutuneisuudessaan ja omaehtoisuudessaan ja täydellisessä hällä väliä -asenteessaan. Sellainen ulkomusiikillisista asioista aivan täysi välinpitämättömyys, se on aivan tosi harvinaista.

– Se on yksi bändeistä, joihin tunnen syvää hengenheimolaisuutta sekä musiikillisella että lyyrisellä tasolla. Se korpimusta huumori ja asenne, että joka asialle voi nauraa. Tämähän on kuitenkin vaan elämänpaskaa.

Kiertueet veivät voimat

Kirjassa kerrotaan muun muassa bändin jäsenten itsemurha-ajatuksista ja hengellisistä kokemuksista sekä kiertue-elämän raskaudesta.

Juuri kiertueet olivat Sentencedille rankkoja. Rumpali Vesa Ranta arvelee, että hän sieti bändin jäsenistä sitä kuitenkin ehkä parhaiten.

– Jälkikäteen niitä aikoja voi muistella suurella lämmöllä. Mutta muistan myös sen, että keikkabussissa ja bäkkärillä istuminen päivästä toiseen tuntui työltä.

Se on viimeinen naula meidän arkkuumme.

Vesa Ranta

Ranta sanoo, että hänellä meni vuosi tai pari Sentencedin hajoamisesta, ennen kuin musiikki alkoi taas kiinnostaa. Nykyään kaikki bändin elossa olevat jäsenet soittavat omissa bändeissään. Ranta soittaa The Man-Eating Tree -yhteyeessä, Sami Lopakka ja basisti Sami Kukkohovi soittavat Kypckissa ja Ville Laihiala soittaa ja laulaa Poisonblackissa. Kitaristi Miika Tenkula kuoli sydänongelmiin vuonna 2009.

Ranta sanoo, että Sentencedin jättämästä jäljestä ei pääse eroon. Kun uudesta bändistä on jossain juttu, Sentenced mainitaan joka kerta. Tavallaan tuntuu vapauttavalta, että bändin tarina on nyt saatu kansien väliin.

– Se on viimeinen testamentti, jonka bändi voi jättää, ja kertoa oman tarinansa. Sitä ei koostettu vanhoista haastatteluista vaan viime vuonna kerrottiin, mitä silloin muistettiin. Se on viimeinen naula meidän arkkuumme.

Sentencedistä kertovat kirjan on kustantanut Like. Kirjan virallinen julkistustilaisuus on Helsingin The Circus -keikkapaikassa lauantaina.

Lue seuraavaksi