1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. talous

S-ryhmän kaupoissa korttiongelma – ostoksia veloitettu kahdesti

Ostoksia veloitettiin tuplana 2. tammikuuta. Ongelma koskee ainakin Nordean asiakkaita. Ongelman laajuutta selvitetään.

S-ryhmän kaupoissa Visa Electron -korteilla makseneilta asiakkailta on saatettu teknisen ongelman takia veloittaa ostokset kahdesti. Mahdollinen tuplaveloitus koskee viime viikon perjantaina eli 2. tammikuuta tehtyjä ostoksia.

SOK:n rahoitusjohtaja Juha Ahola kertoo, että toistaiseksi ei ole tietoa, miten montaa asiakasta tuplaveloitus koskee.

– Kun puhutaan S-ryhmästä, asiakkaita on paljon.

Aholan arvion mukaan vika saattaa koskettaa kymmeniä tuhansia asiakkaita.

Tällä hetkellä tiedetään varmuudella se, että ongelma koskee ainakin Nordean asiakkaita, mutta mahdollisesti myös muiden pankkien asiakkaita. S-ryhmä selvittää parhaillaan ogelman laajuutta ja korjausaikataulua.

Kun SOK on saanut selvitetty tuplaveloitusten määrän, se lähettää tiedot eteenpäin pankeille. Jos tuplaveloituksesta kärsineen tilille rahoja ei ala kuulua, yhteyttä pitää ottaa omaan pankkiin.

– Viikonlopun aikana rahoja tuskin pystytään vielä palauttamaan, Ahola arvioi.