Monet kampaamot kieltäytyvät nuorten hiusten värjäämisestä – alle 16-vuotiaiden vanhemmilta pyydetään lupa

Monet kampaamot ovat lopettaneet alle 16-vuotiaiden hiusten värjäämisen. Osa yrityksistä kuitenkin pyytää suostumuksen huoltajalta nuoren hiusten värjäämiseksi. Luvan saaminenkaan ei kuitenkaan poista yrittäjän vastuuta, jos nuori saa allergisen reaktion väriaineesta.

Kotimaa
Kampaaja värjää hiuksia
Yle

Monet parturi-kampaamot ovat lopettaneet alle 16-vuotiaiden hiusten värjäyksen. Kosmetiikkateollisuus ei suosittele alle 16-vuotiaiden hiusten värjäämistä. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes kehotti kampaamoita jo vuosia sitten luopumaan alle 16-vuotiaiden hiusten värjäyksestä.

Teknokemian yhdistyksen antaman ohjeen mukaan alle 16-vuotiaan hiukset voidaan värjätä vanhemman luvalla. Yle Pohjois-Karjalan soittokierros paljasti, että monet pienet kampaamot ovat luopuneet alle 16-vuotiaiden hiusten värjäämisestä kokonaan.

– Tämä on vastuukysymys. Jos jotain sattuu, se on yrittäjän kontolla, joensuulaisen Hiusjengin Kimmo Aromaa sanoo.

Lupalappu kampaamoon

Vaikka vanhemmat antaisivat luvan lapsensa hiusten värjäämiseen ja lapsi saa esimerkiksi vakavan allergisen reaktion, kampaaja on vastuussa seurauksista, kampaamoista kerrotaan.

Jos nuori varaa ajan itse, hänelle sanotaan, että ottaa vanhemman mukaan kampaamokäynnille.

Mari Karhu

Osa kampaamoista on ottanut neuvoista vaarin jo pidemmän aikaa sitten. Esimerkiksi Pohjois-Karjalan Osuuskaupan Prisman parturissa värjätään edelleen nuorten hiuksia.

– Kun nuorelle varataan aikaa, kysytään vanhemman suostumus. Vanhemmille kerrotaan riskit. Jos nuori varaa ajan itse, hänelle sanotaan, että ottaa vanhemman mukaan kampaamokäynnille, Mari Karhu Prisman parturista kertoo.

Osa kampaamoista tekee alle 16-vuotiaille vain raitoja vaalentamalla, koska kemikaalit eivät silloin ole kosketuksissa ihon kanssa.