Ranskan panttivangit pelastuivat piiloutumalla

Satiirisen Charlie Hebdo -lehden terrori-iskusta epäillyt Kouachin veljekset eivät ilmeisesti tienneet, että yksi työntekijä oli piiloutunut kirjapainoon. Pariisin juutalaisessa marketissa useat ihmiset pelastuivat piileskelemällä tuntien ajan kylmähuoneessa.

Pariisin isku
Kaksi poliisia kaupan edessä.
Poliiseja HyperCacher supermarketin edustalla panttivankitilanteen jälkeen.Olivier Hoslet / EPA

Ranskan panttivankidraamojen uhrimäärä olisi saattanut olla suurempi, jos panttivangit eivät olisi onnistuneet piiloutumaan hyökkääjiltä. Asiasta kertovat ranskalaisviestimet.

Ranskan turvallisuusjoukot surmasivat kolme terroristia kolme päivää jatkuneen terroristijahdin päätteeksi perjantai-iltana kahdessa eri operaatiossa Dammartin-en-Goëlen kylässä Pariisin ulkopuolella ja Pariisissa. Juutalaiseen markettiin Pariisissa linnoittautunut kaappari oli surmannut neljä panttivankiaan ilmeisesti heti kaappauksen alussa.

Satiirisen Charlie Hebdo -lehden terrori-iskusta epäiltyjen pariisilaisten Kouachin veljesten kerrottiin perjantaina pitäneen yhtä henkilöä panttivankinaan painotalossa, jonne he olivat linnoittautuneet Dammartin-en-Goëlessa. Ranskalaisen Le Figaro -lehden mukaan veljekset olivat kuitenkin vapauttaneet aamulla ottamansa panttivangin perjantaina aamupäivällä.

Veljekset eivät ilmeisesti tienneet, että painotalorakennuksessa oli lisäksi vielä yksi ihminen piilossa, kertoi pariisilainen syyttäjä François Molins. Kirjapainon työntekijä piiloutui syyttäjän mukaan rakennuksen ruokailutilan tiskipöydän sisään.

Ranskalaislehtien mukaan piiloutunut auttoi turvallisuusjoukkoja lähettämällä tekstiviestejä piilopaikastaan koko päivän ajan. Hän kuuli terroristien keskusteluja ja välitti tietoja rakennuksesta ja veljesten asemista ulkopuolella piirittäneille turvallisuusjoukoille.

Uutistoimisto AFP kertoo, että veljekset vapauttivat aamulla panttivangiksi otetun painotalon johtajan hänen autettuaan toista terroristeista tämän haavan lääkitsemisessä. Syyttäjä Molinsin mukaan toinen veljeksistä oli haavoittunut lievästi kaulaan tulitaistelussa poliisin kanssa.

Toisessa panttivankidraamassa juutalaisessa ruokakaupassa Pariisissa kaappari Amedy Coulibaly oli uhannut surmata kaikki panttivankinsa, jos poliisi rynnäköisi sisään. Coulibaly oli surmannut neljä panttivankia ilmeisesti välittömästi kaappauksen alussa.

Useita panttivankeja ehti kuitenkin piiloutua hyökkääjältä kylmähuoneeseen kaappauksen alussa. Viisi ihmistä paleli kylmätilassa useita tunteja kaappauksen jatkuessa. Poliisi oli selvillä heidän piilopaikastaan paikannettuaan heidät kännyköiden signaalien perusteella.

Lähteet: AFP