1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Epäonnistumisen pelko kiusaa suomalaisia yrityksiä

Suomessa on katseltu sivusta jo pitkään, kuinka ruotsalaiset tuotemerkit valtaavat maailmanmarkkinoita. Naapurilla on sadoittain brändituotteita, jotka tunnetaan kaikkialla, meillä vain kourallinen.

Kotimaan uutiset
Angry Birds postimerkki
Rovio Entertainment / Toni Kysenius

Kainuulainen brändin rakentaja Juha Tanskanen sanoo, että maailmalle meneminen vaatii suomalaisilta sinnikkyyttä ja omien asenteiden ravistelemista.

– Brändääminen ei ole meillä veressä. Brändääminen liittyy markkinointiin ja myyntiin, ja nehän ovat ulospäinsuuntautuneisuutta, innostuneisuutta ja rohkeutta.

– Suomessa nämä ominaisuudet ovat olleet pikemminkin päinvastaisia. Sen vuoksi meillä ei ole syntynyt niin paljon hyviä tarinoita kuin esimerkiksi Ruotsin puolella, Juha Tanskanen arvioi.

Hänen mukaansa hyvä tarina ei katkea koskaan, vaan saa uusia muotoja ja sisältöjä.

– Se on ajattelumalli, jossa koko ajan, kun lähdet myymään ja markkinoimaan, kehität myös tuotetta ja samalla pidät huolen, että sinulla riittää aina uutta kerrottavaa ja uutta kulmaa. Huomiotaloudessa pitää olla koko ajan esillä.

Brändi vaatii huolenpitoa

Hyvä brändi on aito, tunnistettava ja erottuva. Lontoossa työskentelevä yrityskonsultti Pirjo Kontio-Blunt sanoo, että kainuulaisten suurin ongelma on tuotteiden paketoiminen.

Ei uskalleta lähteä tavoittelemaan suurta, koska taustalle on epäonnistumisen pelko. Mahdollisia takaiskuja hävetään jo etukäteen.

Juha Tanskanen

– Kainuussakin on hyviä tuotteita, mutta ulkonäkö ei ole sellainen, että joku haluaisi sen kaupan hyllystä ostaa. Pitää kehittää brändi, joka näyttää hyvältä, näyttää kansainväliseltä ja sillä on vetävä tai innovatiivinen nimi.

Takaiskut pelottavat

Pirjo Kontio-Bluntin mielestä Kainuusta löytyy useita tuotteita, jotka voisivat menestyä brittimarkkinoilla.

– Brittejä kiinnostavat marjat ja muut luonnontuotteet, ylipäänsä puhtaat tuotteet. Järvikalasta tehdyt tuotteet ovat tuntemattomia brittimarkkinoilla. Olen nähnyt Kajaanin reissullani viljatuotteita, joiden uskon menestyvän brittimarkkinoilla.

Juha Tanskanen harmittelee, että suomalaiset tyytyvät liian vähään.

– Ei uskalleta lähteä tavoittelemaan suurta, koska taustalle on epäonnistumisen pelko. Mahdollisia takaiskuja hävetään jo etukäteen.

Lue seuraavaksi