Apulaisoikeusasiamies: Ei huomautettavaa Tom of Finland -postimerkkien julkaisussa

Oikeusasiamiehen kanslia sai seitsemän kantelua Tom of Finland -postimerkkien julkaisemisesta. Kanteluiden mukaan postimerkit loukkasivat yleistä sukupuolisiveellisyyttä.

kulttuuri
Tom of Finland -postimerkki.
Itella Posti Oy / Finland

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin ei nähnyt huomautettavaa Tom of Finland -postimerkkien julkaisemisessa. Sakslinin päätöksestä tiedotti maanantaina eduskunnan oikeusasiamiehen kanslia.

Kanslian mukaan postimerkkien julkaisua arvosteltiin seitsemässä kantelukirjoituksessa. Kanteluissa postimerkkien piirrosten katsottiin loukkaavan yleistä sukupuolisiveellisyyttä, ja tämän vuoksi niitä ei olisi tullut päästää julkiseen levitykseen.

Neljä kantelua on siirretty oikeuskanslerinvirastosta oikeusasiamiehen käsiteltäväksi, päätöksessä todetaan.

Kanslia kertoo, että Sakslin arvioi asiaa Maailman postiliiton yleissopimuksen, perustuslain ja Euroopan ihmisoikeussopimuksen kannalta. Sakslin katsoi muun muassa, että sananvapautta voidaan ydinajatukseltaan pitää poliittisena perusoikeutena. Se ei rajoitu vain poliittisiin ilmaisuihin, vaan sen piiriin on totunnaisesti luettu muunkin tyyppiset ilmaisut niiden sisällöstä riippumatta.

"Sananvapaus antaa yleisesti turvaa erilaisille luovan toiminnan ja itseilmaisun muodoille", Sakslin kirjoittaa.

Yhtä postimerkkiä pidettiin kanteluissa tupakkalain vastaisena. Tupakkalaissa kielletään tietyn tupakkatuotteen mainonta, Sakslin selventää. "Tältäkin osin on otettava lisäksi huomioon, että kysymys on taideteoksesta."

Posti julkaisi Tom of Finland -postimerkit aiemmin syyskuussa. Ne saivat välittömästi suuren suosion. Sakslinin mielestä postimerkkien julkaisu ei anna aihetta toimenpiteisiin.