1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

MTK:n Juha Marttila moittii hallitusta maaseutuvastaiseksi

Maa- ja metsätaloustuottajien keskusliitto näkisi seuraavassa hallituksessa mieluiten keskustan ja SDP:n.

MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila arvostelee hallitusta maaseutuvastaisuudesta. Hallituksen tavoitteena  on ollut keskittää asuminen kasvukeskuksiin.

– Pääministeri Jyrki Kataisen hallitusohjelmassa ei maaseudulle eikä maaseudun yrittäjille juuri arvoa annettu. Tämä näkyy esimerkiksi siinä, että rakennuslupia on vaikea saada haja-asutusalueelle, sanoo MTK:n puheenjohtaja Juha Marttila.  

MTK pitää myös nykyhallituksen energiapolitiikkaa epäonnistuneena. Maa- ja metsätaloustuottajat haluaisivat lisätä turpeen käyttöä huomattavasti. Kivihiillen sijaan järjestö suosisi kotimaisia energianlähteitä. 

Maa- ja metsätaloustuottajat toivovat, että Suomeen saadaan kevään eduskuntavaaleissa keskustan ja SDP:n muodostama punamultahalllitus. 

– Elämä porvarihallituksen kanssa olisi ehkä näennäisesti helpon tuntuista. Kokemus on osoittanut, että punamultahallitus pystyy tekemään tiukan paikan tullen päätöksiä, sanoo Marttila. 

Maa- ja metsätaloustuottajien keskusjärjestö esitteli maanantaina tavoitteitaan kevään eduskuntavaaleihin.