Pohjois-Ruotsissa tutkitaan outoja jauhekirjeitä

Jällivaaralaisten ja uumajalaisten yritysten lisäksi jauhekirjeen on aiemmin saanut muun muassa hallituksen kanslia. Kirjekuoreen pantu jauhe herättää pelkoa, koska vuosituhannen alussa siten levitettiin pernaruttobakteeria.

Ulkomaat

Pohjois-Ruotsissa Jällivaarassa on eristetty talo, jossa sijaitsevaan kiinteistövälitystoimistoon oli lähetetty tuntematonta valkoista jauhetta sisältänyt kirjekuori, kertovat Ruotsin tiedotusvälineet

Yrityksen työntekijät päättivät ottaa yhteyttä poliisiin, kun yksi työntekijöistä oli avannut kuoren ja säikähtänyt sen sisältöä. Aluksi poliisi eristi hänet yhteen huoneeseen, mutta myöhemmin eristys päätettiin laajentaa koskemaan koko rakennusta.

Parhaillaan noin 50 ihmistä odottaa rakennuksessa, että poliisi saa tutkimuksensa valmiiksi. Sen arvellaan hoituvan alkuillan aikana.

Myös Handelsbankenin Jällivaaran konttorissa avattiin vastaava kuori maanantaina, ja Uumajassa poliisille on ilmoitettu useista jauhekirjeistä yrityksiin ja järjestöihin. Sellaisista tuli tietoa myös postitoimistosta, jossa yksi kuori oli rikkoontunut ja paljastanut sisältönsä.

Malmön verovirastokin sai jauhetta

Viime viikolla Ruotsin hallituksen kansliassa lisättiin turvatoimia pulverikirjeen takia. Kansliasta ei ole kerrottu, kenelle kirje oli osoitettu.

Toissa viikolla puolestaan Malmön verovirastossa havaittiin pulverikirje, joka päätyi virheen vuoksi eteenpäin kruununvoudin virastoon. Useita työntekijöitä ja neljä poliisia puhdistettiin perusteellisesti kemiallisen iskun varalta. Laboratoriossa jauheet osoittautuivat molemmissa tapauksissa vaarattomiksi.

Jauhetta sisältävät kirjeet on otettu vakavasti Yhdysvaltain vuoden 2001 terrori-iskujen jälkeen, kun vuosituhannen vaihteessa Yhdysvalloissa ja muuallakin useat ihmiset olivat saaneet pernaruton kirjeissä lähetetyistä bakteereista.