Uusi laki mahdollistaisi halvan elektroniikan, mutta hinnat ovat vielä pysytelleet ennallaan

Vuodenvaihteessa voimaan tullut laki lupaa säästöä elektroniikan ostajille. "Kasettimaksun" muututtua budjettiperusteiseksi digitaalisten tallentimien, kuten kovalevyjen ja digiboksien, hinnat laskevat. Kodinelektroniikkaliikkeissä hintojen povataan muuttuvan kuitenkin vasta lähiviikkojen aikana.

tekniikka
Television tallentava digilaite.
Eila Haikarainen / Yle

Vuodenvaihteessa voimaan tullut tekijänoikeuslaki siirtää digitaalisista tallentimista maksetun hyvitysmaksun tai "kasettimaksun" valtion budjetista maksettavaksi. Aiemmin jälleenmyyjä maksoi maahantuoduista tuotteista hyvitysmaksun, joka edelleen nosti laitteiden kuluttajahintoja.

Kaikkien suurten kodintekniikkayritysten verkkosivuilla hintojen laskua ei voi vielä nähdä. Esimerkiksi Expertin verkkosivuilla kovalevyjen ja digiboksien hinnat ovat vuoden 2014 kaltaiset.

– Tämä johtunee siitä, että tallentimista, jotka liike on tilannut vuoden 2014 aikana, on jälleenmyyjä maksanut hyvitysmaksut. Vuoden 2015 alusta lähtien maahantuoduista tuotteista tätä maksua ei enää peritä, kertoo toimitusjohtaja Riitta Raatikainen Elektroniikan Tukkukauppiaat ry:stä.

Kodintekniikkayritys Expertin markkinointipäällikkö Mikki Inkeroinen vahvistaa Raatikaisen analyysin: uudet halvat tuotteet tulevat kauppojen hyllyille, kunhan laitteet, joista hyvitysmaksu on maksettu, saadaan kiertoon.

– Tukkurit ovat hyvin varautuneet muuttuvaan tilanteeseen ja he ovat loppuvuoden aikana pyrkineet myymään varastojaan tyhjäksi. Lähiviikkojen aikana meillekin tulee varastoihin sellaista tavaraa, jonka hinta on kuluttajalle edullisempi.

Gigantin verkkosivuilla uudet halvemmat tuotteet jo näkyvät, mutta monien tuotteiden toimitus alkaa vasta tammikuun lopulla.

Kuluttajalle tekijänoikeuslakimuutos tarkoittaa kymmenien eurojen säästöä. Ostettaessa esimerkiksi 1–3-teratavuista kovalevyä säästyy hyvitysmaksuja 18 euroa. Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä arvioi viime vuoden marraskuussa Ylelle, että joissakin tuotteissa säästöt saattaisivat kohota jopa 40 euroon.

"Muutosta tarvittu jo vuosia"

Hallitusneuvos Jorma Waldén opetus- ja kulttuuriministeriöstä kertoo, että tekijänoikeuslaki on ollut hyvitysmaksujen osalta päiväämätön varsin pitkään.

– "Kasettimaksuista" kerätyt korvaukset tekijöille ovat viime vuosien aikana laskeneet rajusti, eikä sen piirissä ole ollut kaikkia tallennuslaitteita, kuten älypuhelimia ja tietokoneita. Keskusteluja lakimuutoksesta käytiin muutama vuosi, ja tämä budjettirahoitteisuus oli yksi vaihtoehto.

Valtion maksama yksityisen kopioinnin hyvitys on tänä vuonna 11 miljoonaa euroa. Vuonna 2014 hyvitysmaksuja Teostolle arvioitiin tilitettävän hivenen yli viisi miljoonaa euroa. Nykyinen budjettirahotteisuus siis lähes tuplaa tekijöille maksettavat korvaukset.

Jos ovat tekijänoikeuskorvaukset paranemaan päin, on Expertin markkinointipäällikkö myös sitä mieltä, että voimaan astunut laki on reilu myös kuluttajalle.

– Aikasempi lakihan tarkoitti käytännössä sitä, että kuluttaja maksoi hyvitysmaksun kahteen kertaan samasta sisällöstä, ensin tallennuslaitetta ostettaessa ja sitten sähköistä mediaa ostaessaan. Tämä uusi laki on kuluttajalle oikeudenmukaisempi, Mikki Inkeroinen toteaa.

Juttua korjattu kello 11:09 : Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Samuli Seppälä kertoo, että he ovat laskeneet useiden kovalevyjen ja digiboksien hintoja jo 1.1.2015.