Ampumatarvikkeiden tuotanto alkoi uudelleen Sastamalassa – puolet sai työnsä takaisin

Nammo Lapua jatkaa Patrian lopettamaa tuotantoa Sastamalassa. Paikallisjohtaja uskoo, että työt ja työpaikat ovat pysyviä.

Kotimaa

Sastamalassa on käynnistetty jälleen ammustarviketehtaan koneet. Patria lopetti tuotannon syksyllä, ja 23 työtekijää menetti työpaikkansa. Marraskuussa Nammo Lapua osti tehtaan ja osa entisistä patrialaisista sai työnsä takaisin. Nammo Lapuan paikallisjohtajan Erkki Mäkelän mukaan työtä saaneet ovat tyytyväisiä.

– Uudet nammolaiset tulivat todella mielellään töihin. He ovat viimeisen päälle ammattimiehiä ja ylpeitä tekemisestään. He ovat todella iloisia, että pääsevät jatkaamaan samaa työtä.

Kaikille tehtaan entisille työntekijöille ei kuitenkaan riittänyt työtä. Patrialla väkeä oli tuplasti enemmän.

– 12 työsopimusta on valmiina ja yksi työsopimus työn alla. Työntekijöiden määrä on sovitettu nykyiseen toiminnan tasoon. Tämä lähtee aluksi liikkeelle pienemmällä kapasiteetilla, kertoo Erkki Mäkelä.

"Kyseessä pysyvä työ"

Uudet nammolaiset tulivat todella mielellään töihin. He ovat viimeisen päälle ammattimiehiä ja ylpeitä tekemisestään.

Erkki Mäkelä

Sastamalan tehtaan päätehtävä on tykistön ammuskuorien valmistus puolustusvoimien tarpeisiin.

– Työtilanne näyttää hyvältä, sillä meillä on sopimus kesäksi asti ja lupaus loppuvuodeksi. Meillä on kumppanuussopimus puolustusvoimien kanssa, ja uskomme, että kyseessä on pysyvä työ.

– Toisaalta meillä alkaa myös vastaavien tuotteiden toimitus Ranskaan. Meillä on Norjassa samantyyppinen tuotantolaitos, joten tämä on tuttua työtä meille, sanoo Nammo Lapua paikallisjohtaja Erkki Mäkelä.