Kännissä olutta anastamaan ja pakoon autolla, jossa itsetehdyt rekisterikilvet

Sunnuntaina Suomussalmella alle 30-vuotias sotkamolaismies anasti olutta ja pakeni paikalta katsastamattomalla autolla, johon oli kiinnitetty itsetehdyt rekisterikilvet.

rekisterikilvet

Poliisi sai sunnuntai-iltana ilmoituksen Suomussalmen kirkonkylältä, että kaupasta oli anastettu olutta, ja tekijät poistuivat paikalta autolla. Poliisi kohtasi auton Viitostiellä, ja lähti perään – Kurimontiellä kuljettaja totteli poliisin pysäyttämismerkkiä ajettuaan ennen sitä huomattavaa ylinopeutta nopeusrajoituksen ollessa 50 kilometriä tunnissa.

Ajo-oikeudetta katsastamatonta autoa kuljettanut vuonna 1988 syntynyt sotkamolaismies puhalsi 0,62 promillea. Mies oli tehnyt autoon 8itse rekisterikilvet.

Poliisille entuudestaan tuttu mies kuljetettiin sunnuntain ja maanantain väliseksi yöksi Kajaanin poliisivankilaan, ja häntä kuulusteltiin maanantain aikana epäiltynä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja kahdesta ajoneuvorikkomuksesta sekä näpistyksestä.