Syyttäjä vaatii Oulun pippurisumuteiskusta ehdotonta vankeutta

Poliittisiin tilaisuuksiin suunnatuista pahoinpitelyistä syytetylle miehelle vaaditaan ehdotonta vankeustuomiota. Oulussa käytettiin pippurisumutetta. Toinen teko tapahtui Jyväskylässä. Juttuja käsitellään Keski-Suomen käräjäoikeudessa.

Kotimaa

Syyttäjä vaatii Oulussa vuoden 2012 heinäkuussa vasemmiston keskustelutilaisuudessa tehdyn sumutehyökkäyksestä syytetylle miehelle ehdotonta vankeutta. Mies on vangittuna liittyen Jyväskylän kirjastossa pari vuotta sitten tehtyyn puukotukseen.

Syyttäjä vaatii miehelle kaikkiaan kahdeksasta teosta noin kahden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta. Lisäksi syyttäjä vaatii rangaistuksen koventamisperusteena otettavaksi huomioon, että rikokset tehtiin tilaisuuksien poliittisiin mielipiteisiin perustuvasta vaikuttimesta.

Oulun tilaisuuden osalta miestä syytetään pahoinpitelystä, poliittisten toimintavapauksien loukkaamisesta ja kokouksen estämisen yrityksestä. Jyväskylän kirjaston tapahtumien vuoksi miestä syytetään muun muassa törkeästä pahoinpitelystä ja poliittisten toimintavapauksien loukkaamisen yrityksestä.

Syyttäjä vaatii myös, että mies pidetään edelleen vangittuna, koska on syytä epäillä hänen lähtevän pakoon tai muuten karttavan rangaistuksen täytäntöönpanoa.

Jutun kaksipäiväinen käsittely alkoi tiistaina Keski-Suomen käräjäoikeudessa Jyväskylässä.