Itar-Tass: Venäjä aloitti joukkojen siirron Alakurttiin Suomen rajan lähellä

Venäjä elvyttää paraikaa sotilastoimintaa arktisilla alueilla.

Ulkomaat
Sallan ja Alakurtin alueen kartta.
Yle Uutisgrafiikka

Suomen rajan lähellä sijaitsevaan Venäjän Alakurtin sotilastukikohtaan saapui tiistaina ensimmäinen motorisoidun jalkaväkiprikaatin joukkoja kuljettava juna, kertoo uutistoimisto Itar-Tass (siirryt toiseen palveluun).

Alakurtti sijaitsee Lapin Sallan korkeudella noin 60 kilometrin etäisyydellä rajasta.

Venäjällä ilmestyvät lehdet ennakoivat joukkojen siirtoa joulukuussa ja arvioivat motorisoidun jalkaväkiprikaatin tyypilliseksi vahvuudeksi 7 000 sotilasta. Aiemmin julkisuudessa liikkuneiden tietojen mukaan tukikohtaan tulisi jalkaväkiprikaatin lisäksi elektronisen sodankäynnin asiantuntijoita, mutta sellaisista ei Itar-Tassin uutisessa mainita.

Venäjä sulki Alakurtin tukikohdan vuonna 2009, mutta ränsistymään päässeen paikan uutta kukoistusta on valmisteltu jo pitkään. Presidentti Vladimir Putinin uusi sotilaallinen linjaus korostaa maan intressien suojelemista arktisella alueella. Alakurtin tukikohta ei siis ole ainoa pohjoisella alueella, missä Venäjä nyt elvyttää sotilastoimintaa.

Itar-Tassin mukaan arktisille alueille kuljetetaan kalustoa ja avataan lentokenttiä. Suunnitteilla olisi lähikuukausina toistakymmentä lentokenttää.

Alakurtissa sotilaiden saapuminen tietää suurta muutosta elämänmenoon. Kunnan asukasmäärä on vain joitakin tuhansia, joten sotilaat muodostavat vastaisuudessa huomattavan osan väkiluvusta.