1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Tutkimus: Astma voi altistaa uniapnealle

Analyysissä huomioitiin osallistujien mahdollinen ylipaino, sukupuoli ja monia muita tekijöitä, jotka olisivat voineet sekoittaa tuloksia. Ne eivät kuitenkaan selittäneet astmaatikkojen suurempaa sairastumisriskiä.

Astmaatikot sairastavat uniapneaa tavallista enemmän, tuore yhdysvaltalaistutkimus osoittaa. Aiempien tutkimusten perusteella on ollut epäselvää, johtuvatko sairastumiset astmasta. Yhdysvaltalaistutkimus viittaa siihen.

Yhdysvaltalaisten tulokset perustuvat 80 astmaa sairastavan ja 470 terveen verrokin tutkimusaineistoon. Osallistujille tehtiin uniapneatutkimuksia neljän vuoden välein

Tulosten perusteella astmaa sairastavista joka kolmas sairastui obstruktiiviseen uniapneaan, kun terveistä sairastui alle viidennes. Sairastumiset olivat yleisiä etenkin potilailla, joiden astma oli pahaoireinen.

Analyysissä huomioitiin muun muassa osallistujien mahdollinen ylipaino, sukupuoli ja monia muita tekijöitä, jotka olisivat voineet sekoittaa tuloksia. Ne eivät kuitenkaan selittäneet astmaatikkojen suurempaa sairastumisriskiä. Näin ollen on hyvin mahdollista, että juuri astma tai sen hoidot edistävät uniapnean kehittymistä.

Tutkimus on julkaistu Yhdysvaltojen lääkäriliiton Jama-lehdessä (siirryt toiseen palveluun).