Yle Pariisissa: Koko Pariisi jonottaa uutta Charlie Hebdoa

Terroristi-iskusta hengissä selvinneet toimittajat ovat tehneet uutta numeroa jopa sairaalavuoteesta käsin.

Ulkomaat
Työmatkalaiset jonottavat uutta Charlie Hebdo -pilalehteä Lyonin asemalla 14. tammikuuta Pariisissa.
Työmatkalaiset jonottavat uutta Charlie Hebdo -pilalehteä Lyonin asemalla 14. tammikuuta Pariisissa.Yoan Valat / EPA

Keskiviikkona on kulunut viikko satiiriseen Charlie Hebdo -lehteen tehdystä verisestä iskusta. Tänään lehdestä julkaistiin ensimmäinen numero iskun jälkeen.

Yle Uutisten toimittaja Annastiina Heikkilä on saanut käsiinsä kyseisen julkaisun juostuaan kuvaajansa kanssa koko aamun kioskilta toiselle.

– Koko Pariisi on jonottanut lehteä aamuvarhaisesta lähtien. Monet lehtikioskit ovat myös avanneet luukkunsa normaalia aikaisemmin. Ilmeisesti ainakin tämä aamuksi saatu painos on myyty suurin piirtein loppuun koko Ranskassa, Heikkilä kertoo.

Eri tiedotusvälineet ja nettisivut julkaisivat jo eilen kuvia uuden numeron kannesta. Siinä kyynelehtivä Muhammed pitelee "Minä olen Charlie" -kylttiä ja kannessa lukee "kaikki on annettu anteeksi".

Sunnimuslimien arvostettu oppimisen keskus al-Azhar on tuominnut viime viikolla Charlie Hebdon tiloihin Pariisissa tehdyn iskun. Al-Azhar kuitenkin varoittaa, että satiirilehden uudet piirrokset lietsovat vihaa.

Myös itse lehti sisältää runsaasti pilapiirroksia.

– Tällä kertaa ne naureskelevat erityisesti ääri-islamisteille sekä Pariisin iskut tehneille terroristeille. Lehdessä on esimerkiksi piirros, jossa terroristit pohtivat, että ei pidä enää koskea Charlie Hebdon toimittajiin – he kun voivat muuttua marttyyreiksi ja varastaa terroristeille paratiisista varatut neitsyet itselleen.

Palstatilaa on omistettu myös iskuissa kuolleille piirtäjille, joiden piirroksiakin on julkaistu lehdessä. Charlie Hebdo menetti iskussa lähes puolet toimituskunnastaan.

– Iskusta selviytyneet toimittajat ovat työskennelleet uuden numeron parissa perjantaista lähtien. Ulkopuolista apua ei ole otettu, vaikka sitä on heille kovasti tarjottu. Esimerkiksi eräs olkapäähän haavoittunut piirtäjä työskenteli sairaalasta käsin, piirtäen terveellä vasemmalla kädellään.

Charlie Hebdon kotitoimitus on suljettu poliisitutkinnan ajaksi, joten lehteä on tehty Libération-lehden toimituksessa.

– Turvajärjestelyt ovat luonnollisesti ihan äärimmäisen tiukat. Libérationin edessä on erittäin järeä poliisivartiointi, sinne ei päästetä kyllä ketään lähellekään.

Lehdestä on varauduttu ottamaan jopa kolmen miljoonan numeron painos. Lehden on tarkoitus ilmestyä myös ainakin Sveitsissä ja Espanjassa. Heikkilä uskoo, että ainakin Ranskassa joka ikinen numero tullaan viemään käsistä.

Viikko sitten Charlie Hebdo -lehden toimitukseen tehdyssä iskussa kuoli 12 ihmistä ja 11 loukkaantui.

Ranskan poliisi iski viime perjantaina piiritettyjä iskusta epäiltyjä terroristeja vastaan sekä Dammartin-en-Goëlessa että Pariisissa, jossa päivällä ammuskellut mies oli ottanut panttivankeja.

Ainakin neljä panttivankia kuoli.

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Lähteet: Yle Uutiset