Kap Verde -purjehduksesta haaveileva arkkitehti pitää tuulta Kanarialla

Eläkkeelle jäänyt Vanhan Rauman pitkäaikainen neuvonta-arkkitehti Kalle Saarinen lähti kesällä vuosien purjehdusreissulle päämääränään Kap Verde. Tällä viikolla mies ja vene pitivät tuulta Kanariansaarilla.

Kotimaa
Kalle Saarinen
Matti Kauvo / Yle

Elämäntyönsä historiallisten rakennusten neuvonta-arkkitehtina Vanhassa Raumassa tehnyt Kalle Saarinen irrotti köydet työelämästä ja kotilaiturista viime kesänä. Tavoitteena oli purjehtia omalla aluksella ainakin kolme vuotta vuotta.

– Aiemmin olen seilannut Välimerellä ja Kanariansaarilla ja nyt aion laajentaa aluetta vielä Kap Verdelle, eli Afrikan länsirannikolla olevalle saariryhmälle, eläkkeelle jäänyt Kalle Saarinen kertoi keväällä suunnitelmistaan.

Tällä viikolla Saarinen veneineen oli Kanariansaarilla.

– On ollut niin tuulista, että olen tällä hetkellä jämähtänyt Teneriffalle. Tarkoitus on seilata Gran Canarian Las Palmasiin ja ottaa vene siellä ylös.

Mies ja vene voivat hyvin

Saarisen Immigrant-vene on tähän asti kestänyt tyrskyt hyvin.

– Porto Santosissa Portugalissa hoidin veneen pohjaa ja mieskin on voinut sikses hyvin. Täällä on paha flunssa-aalto ja se on iskenyt myös minuun. Tämän kröhänkin takia on hyvä pitää vähän taukoa.

Purjehdustaitoisia gasteja eli apupoikia on pitkällä merimatkalla tarvittu useita.

– Ystävät ovat lentäneet sinne, missä olen. Nytkin odottelen tuulten tyyntymistä ystävien kanssa.

Arkkitehdin katse löytää yksityiskohdat

Vaikka eläkepäiviään viettävä arkkitehti sanoo olevansa tavallaan paossa pitkää työuraa, ei seepra pääse raidoistaan. Etenkin vanhoja rakennuksia ja niiden yksityiskohtia tulee katseltua sillä silmällä.

– Parhaillaankin katselen hotellin hienoa punatiilikattoa ja sen taidokkaasti tehtyjä räystäitä.

Kap Verde  yhä mielessä

Saarisella on edelleen kiinteistö Vanhassa Raumassa. Hän on laittanut kiinteistön myyntiin, mutta Vanhan Rauman rakennukset vaativat säännöllistä huoltoa.

– Sitä täytyy taas jonkin ajan kuluttua lähteä katsomaan. Mutta sitten palaan taas Kanarialle purjehtimaan.

Haaveita Kap Verdestä Saarinen ei ole hylännyt, mutta hän ottaa elämän päivä kerrallaan.

– Katsotaan miten tämä tästä etiäppäin menee. Immigrant on sen verran kevytrakenteinen vene, että Atlantin ylittäminen vaatisi muutoksia aluksen keulaan. Se vähän mietityttää.

Vaikka edessä saattaa olla vielä vuosien purjehdusmatka maailmalla, ei Saarinen aio kokonaan karistaa Vanhan Rauman pölyjä kannoiltaan.

– Minulla on ystäviä ja sukulaisia Suomessa. Kyllä minä sinne aina palaan.