Docventures-Rikusta piti tulla ammattisotilas: "Nakutin tuvassa surkeaa runoa menemään"

Madventures- ja Docventures -ohjelmista tuttu tietokirjailija ja toimittaja Riku Rantala teki lukuisia huteja ennen kuin löysi oman paikkansa.

Kotimaa
Riku Rantala
Riku Rantala neuvoo nuoria vaalimaan unelmiaan.Juha Korhonen / Yle

Riku Rantalan ansioluettelo oli jo nuorukaisena pitkä.

– Aloitin 10-vuotiaana jakamalla mainoksia ja ilmaisjakelulehtiä. Olen ollut myös kaupan myyjä ja ahtaaja. Ylioppilastutkinnon jälkeen olen opiskellut kolmessa yliopistossa ja avoimen puolella teatterikorkeakoulussa, Rantala listaa.

Mies haki pari kertaa oikeustieteelliseen, mutta ei päässyt. Tietojenkäsittelytiede osoittautui vääräksi alaksi, samoin yleinen kirjallisuustiede ja teatterihistoria. Mielessä oli myös ammattisotilaan ura, mikä vei kadettikouluun saakka.

Kunnes tapahtui jotain.

– Istuin yhtenä yönä pienessä tuvassa Pirunsaarella Santahaminassa ja nakutin vanhalla 286-tietokoneella menemään. Nakutin erittäin surkeaa runoa nuoren miehen ahdistuksesta ja tajusin, että tämä on se juttu. Ymmärsin, ettei minusta tule sotilasta vaan haluan kirjoittaa.

Sen jälkeen kaikki olikin selvää. Rantala pääsi opiskelemaan tiedotusoppia Tampereen yliopistoon. Hän kannustaa nuoria kokeilemaan eri vaihtoehtoja, koska väärätkin valinnat ovat usein hyväksi.

Unelma, joka meillä oli Tunna Milonoffin kanssa, tuntui mahdottomalta.

Riku Rantala

– Aika usein ajatellaan, että putki menee tietyllä tavalla ja kaikkien pitäisi mennä siihen samaan putkeen. Ei se ole niin. Kun itse löysin oman juttuni, huomasin että kaikesta siihen asti tekemästäni oli hyötyä.

Madventures-ohjelmasta julkisuuteen ponnahtanut Rantala rohkaisee nuoria myös jahtaamaan unelmiaan.

– 15 vuotta sitten en olisi ikinä uskonut, että voisin matkustaa ja elää sillä. Unelma, joka meillä oli Tunna Milonoffin kanssa, tuntui mahdottomalta mutta tavoittelimme sitä kuitenkin. Unelmia kannattaa vaalia ja tavoitella, ja siihen on keinoja. Yksi niistä on koulutus.

Rantala puhui keskiviikkona lukiolaisille ja ammattikoululaisille suunnatussa Kymenlaakson ammattikorkeakoulun koulutusesittelyssä Kotkassa.