Huijattu on ennenkin: "Tieto jopa 300 prosentin voitoista levisi ilman someakin"

Isoja summia huijanneet ovat aina osanneet käyttää hyväkseen ihmisten herkkäuskoisuutta lupaamalla liiallisia voittoja. Jopa kymmeniä tuhansia uhreja on osattu kalastella vakuuttavalla käytöksellä ja arvostetun aseman väärinkäytöllä.

Kotimaa
Jalankulkijat kulkevat huijauksesta kertovien uutisotsikoiden ohitse Lontoossa 15. marraskuuta.
EPA / Andy Rain

Kauppatieteen tohtori Kari Narsin mukaan huijaaminen ulottuu 2000 vuoden taakse aikaan, jolloin raha keksittiin.

– Historiallisestikin ison huijauksen takana oli amerikkalainen Bernard Madoff, joka sai keploteltua ystäviltään ja liikekumppaneiltaan 50–60 miljardia dollaria pyramidihuijauksen keinoin. Hän oli hyvin arvostettu amerikkalaisissa pankkipiireissä, toimi muun muassa Nasdaq-osakepörssin hallituksessa.

– Samalla hän oli poikkeuksellisen viekas luvaten uhreilleen, eli miljonääreille ja filmitähdille isoja voittoprosentteja, Nars kertoo.

Korkean ja luotettavana pidetyn aseman hyväksikäyttö on ollut suuria summia huijanneiden keino vakuuttaa varakkaat ihmiset.

– 1900-luvun alussa tulivat pyramidihuijaukset, ja tässä tapauksessa mainitsisin amerikkalais-italialaisen Carlo Ponzin, joka tarjosi jopa 300 prosentin vuosituottoja. Tuhannet amerikkalaiset menivät ansaan, vaikka osa alussa tienasikin, sanoo Nars.

Järjestelmät mahdollistivat myös luvatun rikastumisen

Joukkohuijaukset olivat mahdollisia aikana, jolloin digitaalisuudesta ei ollut tietoakaan. Puskaradion kautta levinnyt tieto isoista summista saavutti tuhansia ihmisiä.

– Tässä Ponzin tapauksessakin huhut isoista summista levisivät varakkaiden keskuudessa. Ne rikastuivat, jotka tajusivat lopettaa sijoitukset tarpeeksi ajoissa. Rikastuneet olivat puolestaan hyvä kimmoke tuleville uhreille, sanoo Kari Nars.

Osa huijareista sai toimia rauhassa vuosiakin, koska he jaksoivat olla maltillisia.

Huijarit jakoivat tietoa salaisista ja antoisista voittosysteemistä, joka tietysti imarteli uhreja

Kari Nars

– Esimerkiksi Bernard Madoff lupasi niin pieniä voittoja, että häntä ei osattu epäillä rikollisuudesta.

Myös ihmisten herkkäuskoisuutta käytettiin häikäilemättömästi hyväksi.

– Vakuuttava käytös ja fiksu pukeutuminen saivat ihmisen luottamuksen. Huijarit jakoivat tietoa salaisista ja antoisista voittosysteemeistä, joka tietysti imarteli uhreja. Tieto jopa 300 prosentin voitoista levisi ilman someakin, Kari Nars kertoo.

Naapurin tai työkaverin voitot vetivät mukaan

Kari Nars on kirjoittanut kirjan huijaamisen historiasta. Vuonna 2009 ilmestynyt _Miten miljoonia huijataan – suurpetkuttajien värikäs historia _on perehtynyt kansainvälisiin huijareihin.

_– _Ihmiset ovat aina halunneet rikastua äkkiä, ja siksikin isot voittoprosentit ovat kiinnostaneet. Joillakin rikastuneilla on ollut esittää jopa kuitteja todisteeksi huomattavista summista, mikä puolestaan vahvisti huijausjärjestelmän uskottavuutta.

– Huijauksia edesauttoi myös kateus. Naapureiden ja työkavereiden kehuskelu isoista voitoista aiheutti tilanteen, että ihminen toisensa jälkeen takertui huijauksen verkkoon.

Myös Suomesta löytyy korkeaa asemaansa huijaamiseen käyttänyt Nils Idman. Hän toimi pankinjohtajana 1900-luvun alussa.

Näissä tapauksissa tekijöitä yhdistää se, että he ovat pystyneet tuntemaan rahoitusmaailmaa ja sen terminolgiaa.

Kari Nars

– Hän pystyi kymmenen vuoden ajan pyörittämään ja kehittämään omaa pyramidihuijaustaan pankkinsa konttorissa. Hänet tunnetaan Suomen suurimpana pankkihuijarina. Näissä mainituissa tapauksissa tekijöitä yhdistää se, että he ovat pystyneet tuntemaan rahoitusmaailmaa ja sen terminologiaa.

Kauppatieteen tohtori Kari Narsin mielestä vastaavanlaiset huijaukset menisivät vieläkin läpi.

– Tämä aika mahdollistaa huijaamisen netissä, riittää kun huijari saa kymmenestä tuhannesta ihmisestä edes muutaman kymmenen uhria.