Solju aloitti UMK-kappaleen teon jo kesällä

Solju-kaksikko Ulla ja Hildá kertovat UMK-kappaleen syntyneen ruotsalaisten avustuksella.

Yle Saame
Solju-joavkku musihkkavideo UMK-gilvvus 2015.
Yle

Nyt Solju-duon jäsenet ovat päässeet nukkumaan yhden yön yli sen jälkeen kun heidät nimitettiin UMK:hon kilpailijoiksi. Soljussa ovat mukana tytär ja äiti, Hildá Länsman ja Ulla Pirttijärvi-Länsman.

Eilinen UMK:n pressitilaisuus oli mukava kokemus, sanoo Ulla Pirttijärvi-Länsman.

– Se oli niin kiva kokemus. Harvoinhan tuollaiseen pääsee mukaa. Eilen muuttui konkreettiseksi, että me olemme todella mukana tässä kilpailussa, hän nauraa.

Ulla Pirttijärvi-Länsman ja Hildá Länsman eli Solju Uuden Musiikin Kilpailun pressitilaisuudessa tammikuussa 2015.
wiwiblogs

"Aluksi jännitti tosi paljon"

Soljun nuorempi jäsen on Ullan tytär Hildá Länsman. Hilda tunnustaa, että häntä kyllä jännitti aika lailla pressitilaisuuden alussa.

– Tilaisuus oli kiva ja jännä. Aluksi jännitti tosi paljon, mutta siellä oli niin kivaa, että turhaan olin jännittänyt. Kaikkihan meni tosi hyvin.

Julkistamistilaisuudessa olivat mukana kaikkien UMK-kilpailun osallistuja ja heidän kappaleensa ja niiden videot julkistettiin. Videoita pääsi katsomaan pressitilaisuudessa, mutta samaan aikaan myös netissä. Pressitilaisuus lähetettiin myös suorana nettilähetyksenä.

Ulla Pirttijärvi-Länsmanin mielestä median tapaamisen lisäksi tilaisuudessa oli tärkeää päätä tutustumaan kilpakumppaneihin.

– Tutustuminen muihin kilpailijoihin oli minun ja Hildán mielestä kaikista kivointa. Oli hauska tavata heitä.

Solju-yhtyeen Hildá Länsman ja Satin Circus Uuden Musiikin kilpailussa tammikuussa 2015.
Solju Official

UMK-artistien kiireet vain yltyvät finaalia kohti

Eilen tiistaina oli UMK:n ensimmäinen pressitilaisuus, mutta artistien kiireet eivät tilaisuuden päättymiseen loppuneet. Tänään kin oli luvassa kiireinen päivä, vihjaa Hildá Länsman.

– Tänään meillä on edessä kuvaukset. Mutta siitä en voi kertoa sen enempää, kun kyse on kuitenkin eräänlaisesta salaisuudesta, vihjaa Hildá Länsman kaksikon päiväohjelmasta.

Kun kilpailun voittajan pääsee valitsemaan kansa äänestämällä, kannattaa itseään markkinoida.

– Siinähän ei ole mitään rajaa kuinka paljon markkinointityötä voi tehdä, mutta kannattaahan siihen satsata, pohtii Hildá lähiaikojen suunnitelmia.

Kappaleen työstö alkoi jo kesällä

Solju eli Ulla Pirttijärvi-Länsman ja Hilda Länsman ovat mukana UMK-kisassa kappaleella_ Hold Your Colours._ Kappaleen ovat tehneet Ylva Persson, Linda Persson ja Ulla Pirttijärvi-Länsman.

Eilen yhteistyön tulos julkistettiin, mutta työ kappaleen parissa alkoi jo puolta vuotta aikaisemmin.

– Työhän alkoivat jo kesällä yhteistyössä ruotsalaisten muusikkojen kanssa. Aluksi mietimme miten yhteistyö onnistuisi parhaiten ja minkälaisen kappaleen haluamme, kertoo kappaleen teosta Ulla Pirttijärvi-Länsman.

– Nyt olemme päässeet siihen vaiheeseen, että työmme tulos on julkinen. Toivottavasti ihmisesti ottavat sen hyvin vastaan, hän pohtii.

UMK-kilpailussa mukana poikkeuksellisen erilaista musiikka

Tämän vuoden UMK-kilpailussa on mukana Solju-kaksikon joikumusiikin lisäksi monia muita kieliä ja musiikillisia taustoja. Tämä on Ullan mielestä vain hieno juttu.

– Sehän minusta onkin hienoa, kun on niin monenlaista mukana ja monia eri tyylejä. Silloin meidän musiikkimmekin löyutää paremmin paikkansa. Ja ihmiset pääsevät valitsemaan voittajaksi sellaista musiikkia, josta pitävät.

Solju gilvala golmmát UMK-rátkimis guovvamánu 21. beaivve diibmu 21 Yle TV2:žis.
Yle

UMK-kiireiden keskellä vielä studioon

Kotia pohjoiseen soljulaiset eivät vielä pääse matkamaan. Helsingin jälkeen heillä työt vielä jatkuvat ruuhka-Suomessa.

– Helsingin jälkeen me jatkamme matkaa Tampereelle muihin musiikkihommiin. Vasta sitten suuntaamme kotia Utsjoella, selittää Hildá Länsman.

Mukana kolmannessa osakilpailussa

Helmikuun lopussa selviää jatkaako Solju kohti UMK-finaalia. Solju on mukana kisan kolmannessa osakilpailussa 21.2.2014. Heidän kanssaan paikasta finaalissa kisaavat Aikuinen, Angelo De Nile,** Heidi Pakarinen, **Ida Bois ja Järjestyshäiriö.