1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kreikan kriisi

Stubb Financial Timesissa: Suomi ei suostu Kreikan lainojen anteeksiantoon

Stubbin mielestä Suomi on jo osoittanut Kreikalle pitkällemenevää solidaarisuutta. Hän lupasi sitä jatkossakin.

Pääministeri Alexander Stubb. Kuva: Yle

Pääministeri Alexander Stubb (kok.) torjuu englantilaiselle Financial Times -lehdelle antamassaan haastattelussa (siirryt toiseen palveluun)Kreikan lainojen anteeksiannon.

– Pysymme tiukkana. On selvä, että sanomme kuuluvalla äänellä "ei" lainojen anteeksiannolle, sanoo Stubb.

Financial Timesin mukaan Stubb asettaa tiukalla kannanotollaan Suomen törmäyskurssille Kreikan mahdollisena vaalivoittajana pidetyn vasemmistolaisen Syriza-puolueen kanssa. Lehti vihjaa samalla, että Stubbin tiukan kannan taustalla näkyisivät myös Suomen lähestyvät eduskuntavaalit.

Stubb korostaa haastattelussa, ettei Suomi halua vaikuttaa Kreikan vaaleihin.

Stubbin mukaan on reilua sekä kreikkalaisia että suomalaisia kohtaan sanoa selkeästi, että eräät kreikkalaisten puolueiden lausunnot ja ajatukset nykyisistä ohjelmista ovat sellaisia, ettei Suomi voi niitä hyväksyä.

Pääministeri Stubb ei tarkentanut, mitä lausuntoja hän tarkoitti. Hän korosti kuitenkin Suomen jo osoittaneen "kauaskantavaa solidaarisuutta vaikeassa tilanteessa".

– Osoitamme jatkossakin solidaarisuutta, Stubb lupasi, mutta painotti, ettei kenenkään pidä luulla, että antaisimme lainoja anteeksi. Se olisi sekä taloudellisesti että poliittisesti mahdotonta Suomen kaltaisessa tilanteessa olevalle maalle, hän sanoi.

Stubbin mukaan Suomen kanta säilyy, vaikka mikä tahansa maa esittäisi muutoksia Kreikalle asetettuihin ehtoihin. Kreikan tulevat vaalit eivät Stubbin mukaan muuta talouden realiteetteja.

– Kreikka on tehnyt paljon taloutensa pelastamiseksi ja kasvun saamiseksi vauhtiin. Mutta, samoin kuin kaikilla meillä muilla, on prosessi on vasta puolitiessä, sanoi Stubb Financial Timesissa..