Tulli läpivalaisi rekkaa – ohjaamosta paljastui salamatkustaja

Tulli läpivalaisi lauantaina satamaan saapuneen rekan lastia. Läpivalaisun kuvatulkinnassa rekasta löytyi kuljettajan makuutiloihin piiloutunut ihminen, joka paljastui salamatkustaksi.

Kotimaa
Tulli teki tarkastuksia liikkuvalla läpivalaisuyksiköllä.
Tulli teki tarkastuksia liikkuvalla läpivalaisuyksiköllä.Tulli

Tullin liikuteltava läpivalaisuajoneuvo läpivalaisi lauantaina satamaan saapuneen rekan lastia. Kun kuvaa tulkittiin tarkemmin, ohjaamosta paljastui kuljettajan makuutiloihin piiloutunut ihminen. Henkilö paljastui salamatkustajaksi jolla ei ollut matkalippua mukanaan.

Tulli on laatinut tapahtuneesta selvityksen ja raportoinut siitä läpivalaisutoimintaa valvovalle viranomaiselle Säteilyturvakeskukselle (STUK). Säteilyturvakeskusken mukaan läpivalaisussa saatu säteilymäärä on ollut vähäinen.

Läpivalaisulaitteet ovat yksi tärkeimmistä tullivalvonnan teknisistä välineistä. Niillä valvotaan kaupallista liikennetta ja matkatavaroita.

Rajavartiolaitos tutkii tapausta lievänä valtionrajarikoksena.