1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

Oulun surmatöistä epäilty mies kuoli

Oulun Tuirassa keskiviikkona illalla tapahtuneista henkirikoksista epäilty mies on kuollut kiinniottotilanteessa saamiinsa vammoihin.

Oulun Myllyojalla oli suuri poliisioperaatio 14. tammikuuta. Kuva: Markku Ruottinen / Lehtikuva

Poliisi ampui epäiltyä, kun hän hyökkäsi kiinniottotilanteessa poliisia kohti kirves aseenaan. Poliisi selvisi lievin vammoin suojakypärän ansioista.

Oulun keskiviikkoisten tapahtumien tutkinta on siirretty Keskusrikospoliisin tutkittavaksi. Kiinniottotilanteen osalta poliisin toimien arviointi siirtyi normaalin käytännön mukaisesti syyttäjän arvioitavaksi.

Keskusrikospoliisi tiedottaa keskiviikon tapahtumista lisää torstaiaamupäivän aikana.

Kahdesta surmasta epäilty mies otettiin kiinni keskiviikkona kello 23 aikoihin. Hänen epäillään surmanneen kirveellä kaksi ihmistä. Epäillyn kiinniottotilannetta edelsi pitkä piiritystilanne Myllyojan kaupunginosassa, muutaman kilometrin päässä surmapaikasta, Oulun Tuirasta.