"Omaiset kertoivat enosta tai sedästä, ei omasta isästä" – näytelmä antaa äänen sodassa kaatuneille nuorille miehille

Kuusankoskella kantaesitetään torstaina Omat pojat 1939-1945 -näytelmä, jossa sodan kauheuksista kerrotaan nuorten sotilaiden kokemusten kautta. Ohjaaja Juha Salminen huomasi omaisten kanssa keskustellessaan, miten vaikea ja raskas aihe sota edelleen on.

Juha Salminen kirjoitti ja ohjasi Omat pojat - mie haluun kotiin -nimisen näytelmän Kuusankosken teatteriin. Kuva: Kirsi Partanen / Yle

Kuusankosken Teatterissa saa torstaina kantaesityksensä Omat pojat 1939-1945 – mie haluun kotiin -niminen näytelmä. Kyse on Kuusankosken Teatterin ja Jokiteatterin yhteisproduktiosta.

Juha Salmisen kirjoittamassa ja ohjaamassa kerrotaan talvi- ja jatkosodasta nuorten sotilaiden näkökulmasta. Hahmojen ikähaitari ulottuu 23:sta 45:een vuoteen. Lavalla rekvisiitaksi on riittänyt rivi puupölkkyjä ja pusikkoa.

– Siinä on oma symboliikkansa, että ei olla mäntymetsässä isojen puiden ja sankarillisten maisemien keskellä, vaan ihan tavallisessa suomalaisessa pusikossa, sanoo Salminen.

Ohjaaja etsi materiaalia näytelmää varten lehti-ilmoituksella. Mukaan on saatu kaatuneiden omaisten kertomuksia ja sodassa olleiden omia muistoja. Näytelmän henkilöt ovat todellisia, ja heidän nimensä löytyvät paikallisesta Pro Patria -muistomerkistä.

– Lähtökohta oli antaa kaatuneiden kertoa itse sodasta. Hetkeksi he pääsevät sieltä sankarikalmistoista kertomaan meille mielipiteensä sodasta, kuolemasta ja sankaruudesta. Kuullaan myös siitä, mitä asioita sotaan liitetään myöhemmin elävien toimesta.

Hetkeksi he pääsevät sieltä sankarikalmistoista kertomaan meille mielipiteensä sodasta, kuolemasta ja sankaruudesta

Juha Salminen

– Kyse on tavallaan painajaisunesta ja monessa tarinassa mennään siihen kuoleman hetkeen. Henkilö toteaa kuolemansa ja saattaa jatkaa puhetta siitä, miten hän oli luvannut äidille menevänsä syksyllä kouluun. Sotaan ja kuolemiseen suhtaudutaan aika raadollisesti.

Sodasta puhuttiin kiertoteitse

Lehti-ilmoitukseen tuli kymmenkunta yhteydenottoa, ja Juha Salminen kävi jututtamassa kaatuneiden omaisia. Tyypillisesti ihmiset eivät kertoneet omasta isästä, vaan isoenon, sedän tai isosedän kokemuksista, joista taas isä on kertonut heille.

– Niissä tilanteissa paljastui, miten vaikeaa ja raskasta oli edelleen kertoa esimerkiksi kaatuneesta isoisästä tai isästä. Vaikka välissä on jo muutama sukupolvi.

Vastaamatta jääneet kysymykset ovat voineet vaivata joitakin kaatuneiden omaisia vuosikymmenten ajan. Vaikeaa on ollut myös se, jos kaatuneen ruumista ei ole koskaan löydetty tai siitä on saatu palautettua vain osia.

– Veteraanien kesken puhuttiin selviämisestä ja pahoista paikoista, mutta kun alettiinkin puhua kaatuneesta ystävästä, loppuivat sanat nopeasti. Sodassa kuoleminen tuntuu siinä hetkessä turhalta, sattumanvaraiselta tai epäoikeudenmukaiselta. Kuolemisen aiheuttama trauma selvästi liikkuu ajassa, pohtii Salminen.