"Potilasvahinkolain uudistus ei kavenna potilaiden turvaa"

Potilasvahinkolain uudistus on alkamassa. Nykyistä lakia pidetään vanhentuneena, se on ollut voimassa 28 vuotta.

terveys

Potilasvahinkolain uudistusta on suunniteltu pitkään. Uudistuksessa otetaan nyt ensiaskeleita, sillä työryhmä aloittaa urakkansa ensi kuun alussa. Ryhmällä on reilu vuosi aikaa laatia laista esitysluonnoksensa.

– Nykyisen lain korvaussäännökset ovat suppeita eivätkä ne vastaa enää nykytarpeita, sanoo potilasvakuutuskeskuksen johtaja Asko Nio.

– Lain tärkeintä osaa eli korvausturvaa tarkastellaan uudistuksessa kokonaisuudessaan. Potilaiden turva ei kapene, Nio vakuuttaa.

Hän lisää, että joiltakin osin on tulossa laajennusta, esimerkiksi tekonivelten laitevikojen aiheuttamat ongelmat aiotaan lisätä vahinkolain korvausten piiriin.

Potilasvahinkolain uudistusta on vaatinut muun muassa apulaisoikeuskansleri Mikko Puumalainen. Hän on pitänyt lakia riittämättömänä ja epäselvänä.

Potilasvahinkoja korvattiin 40 miljoonalla eurolla

Potilasvahinkojen korvausvastuu nousi viime vuonna 192 miljoonaa euroa toissavuoteen verrattuna. Sairaanhoitopiireille tämä tietää 175 miljoonan euron laskua. Vastuiden kasvun taustalla ovat vammaispalvelulain mukanaan tuomat muutokset.

Potilasvahingoista jätettiin viime vuonna 8 000 korvaushakemusta, joista korvausta sai noin kolmannes hakijoista. Korvauksia maksettiin yhteensä 40 miljoonaa euroa. Eniten korvauksia myönnettiin tuki- ja liikuntaelinten leikkauksissa vahinkoa kärsineille.