Valtiovarainministeriö kehottaa Kevaa harkitsemaan uudelleen henkilökuntaluottoja

Keva on myöntänyt työntekijöilleen eläkevaroista lainoja, joissa ei ole lainkaan marginaalia.

politiikka

Valtiovarainministeriö kehottaa kunnallista eläkelaitosta Kevaa harkitsemaan uudelleen henkilökuntaluottojen ehtoja.

Ministeriön mukaan Keva ei ole menetellyt lainvastaisesti myöntäessään luottoja henkilökunnalleen. Ministeriö kuitenkin kehottaa Kevaa harkitsemaan uudelleen henkilökuntaluottojen myöntämisen ehtoja, koska luottojen määrä on kasvanut.

– Lisäksi kyse on julkisten eläkevarojen sijoittamisesta, joka vaatii erityistä huolellisuutta ja läpinäkyvyyttä, ministeriö sanoo.

Valtiovarainministeriö pyysi joulukuussa Kevalta selvitystä sen henkilökuntalainoista. Samana päivänä pyydettiin Finanssivalvonnalta kannanottoa henkilökuntalainojen korkotasosta.

Työntekijöille on myönnetty asuntoluottoja henkilökuntaetuna 1990-luvulta alkaen.