Ohjushässäkkä siivitti hopeahaalarin menestykseen

Talvella 1984 pakkanen paukkui -48 asteessa, kun Inarinjärven jäältä etsittiin todisteita neuvostoliittolaisesta ohjuksesta. Etsijät ja toimittajat tarvitsivat lämpimiä vaatteita ja hopeahaalari osoittautui verrattomaksi vaatteeksi tuiskussa, tuulessa ja pakkasessa. Tästä alkoi rovaniemeläisen hopeahaalarin menestystarina.

ilmiöt
Perhe hopeahaalareissa mainoskuvassa
Koko perheen hopeanhohtoista muotia parin vuosikymmenen takaa.Rakkatex
Kaksi miestä haalareissa laavulla
Hopeahaalarit olivat 80- ja 90-luvuilla tuttu näky Lapin laavupaikoilla. Yrittäjä Jaakko Känsälää haastattelee Sirkku Savusalo. Kuva: Rakkatex
Perhe hopeahaalareissa mainoskuvassa
Koko perheen hopeanhohtoista muotia parin vuosikymmenen takaa.Rakkatex

Yrittäjä Jaakko Känsälä muistaa ensimmäisen hopeahaalarin hyvin. Se tehtiin perheyrityksessä hänen mitoilleen. Jaakko oli Oulussa Pohjolan Rallissa haalari päällä.

– Mikä kuu-ukko sinä olet, ihmiset naureskelivat. Jätin haalarin yöksi autoon, mistä se oli yöllä varastettu. Sanoin isäukolle, että kyllä tälle taitaa olla kysyntää, Jaakko Känsälä muistelee.

Kiihkeimpinä myyntiaikoina 12 alihankkijaa eri puolilla Suomea teki hopeahaalareita Lomatexille. Vuoden ajan Finlayson kutoi hopeanhohtoista kangasta yksinoikeudella rovaniemeläisyritykselle.

Siihen asti hopeapinnotteista kangasta oli käytetty hopeapuoli ihoon päin heijastamaan lämpö takaisin iholle. Nyt se käännettiin päällyskankaaksi - ihan ulkonäkösyistä.

Mikä erikoisen ulkonäön lisäksi teki hopeahaalarista niin suositun?

– Sen lämpöarvo oli erittäin hyvä VTT:n ja Työterveyslaitoksen testeissä. Lisäksi ohjusjupakka lisäsi kysyntää huimasti, Jaakko Känsälä kertoo.

Esimerkiksi Ylen toimittaja Pekka Sjögren raportoi televisioon Inarinjärven jäältä hopeahaalarissa. Ja kuvaaja Tauno Romppaisen kamera oli välillä ainoa, joka arktisissa olosuhteissa toimi, sillä siihen oli Jaakon veli Hannu tehnyt samasta haalarikankaasta suojuksen.

Kaamasen kansallispuku

Pohjoisen väki mieltyi hopeahaalareihin niin paljon, että niitä alettiin Inarissa kutsua Kaamasen kansallispuvuksi, inarilaisen kylän mukaan.

Moottorikelkka, karvalakki ja hopeahaalari olivat pitkään erottamaton yhdistelmä Lapin tuntureilla ja metsissä. Hopeahaalareita valmistettiin vielä 90-luvun alussa. Vähitellen markkinoille tuli huonolaatuisempia kopioita ja Kun Finlayson lopetti kankaan valmistamisen, loppui myös hopeahaalarituotanto.

Mutta vielä silloin tällöin Jaakko Känsälä törmää hopeahaalareihin.

Ivalossa vieraillessani isäntä esitteli hopeahaalaria ja kun ihmettelin sen hyvää kuntoa, hän totesi, että sitä käytetään vain sunnuntaisin.

Haalarit kutsuvat taas

Jaakko Känsälän isä aloitti aikoinaan ompelemalla hanskoja, sitten telttoja, pressuja ja peitteitä. Tätä työtä jatkaa Jaakon veli Hannu Känsälä edelleenkin Rovaniemellä.

– Me alettiin isänsä kanssa tehdä haalareita samoihin aikoihin, kun Rovaniemelle perustettiin moottorikelkkatehdas. Tehtaan testiajajilla oli meidän haalarit. Näin saatiin paljon arvokasta tietoa käyttäjiltä.

Jaakko Känsälä hallitsee haalaribisneksen koko kaaren: suunnittellun, leikkaamisen, ompelun ja markkinoinnin. Monien mutkien kautta hän on päätynyt Tampereelle, missä on viime vuodet ajanut taksia. Mutta haalarit eivät miestä jätä. Haalaribisnes kutsuu häntä taas.

– Olen vuodenvaihteessa pistänyt uuden firmani toiminnan käyntiin. Arktisille alueille tarkoitettuja laadukkaita haalareita on tarkoitus valmistaa. Niille on kysyntää niin Huippuvuorilla kuin Suomessa, Ruotsissa ja Norjassa.

Känsälän oma suosikki tällä hetkellä on kevyempi keväthaalari, jota hän aikoo jatkossa tehdä Etelä-Suomen markkinoille.