Myyntiahdistus vaihtui leveään hymyyn – sisu ja yhteishenki veivät voittoon kukkakisassa

Hattulan Lepaalla puutarha-alan opiskelijat ottivat toisistaan mittaa joukkuekilpailussa, jossa kasvatettiin tuhansia tulilatvoja joulun kukkamarkkinoille. Voiton vienyt ryhmä uskoi yhdessä tekemiseen ja siihen, että tavoitteen eteen pitää tehdä kärsivällisesti töitä.

Kotimaa
Lepaan tulikukkakisan voittajat hymyilevät
Eveliina Niskanen / Yle

Lepaalla saatiin torstaina vastaus siihen, ketkä ovat puutarha-alan oppilaitoksen parhaita tulilatvojen kasvattajia.

Kisa tulilatvojen herruudesta polkaistiin käyntiin jo elokuussa, kun puutarhatalouden koulutusohjelman opiskelijat saivat tehtäväkseen kasvattaa ryhmissä 2 000 tulilatvaa ja myydä ne.

Asiakkaiden hankkiminen oli kaikkein vaikeinta, ja se vaati kärsivällisyyttä.

Hilla Taavila

Voiton pokkasi ryhmä, joka sai myytyä kasvattamansa kukat parhaaseen hintaan. Voittajajoukkue teki voittoa liki 2200 euroa, eli lähes kertaa enemmän kuin kakkosjoukkue. Ryhmä oli myös ahkerasti esillä sosiaalisessa mediassa.

Hortomiopiskelijat Annaliina Hietanen, Joonas Kokko ja Annaliina Hietanen ovat syystä tyytyväisiä ryhmänsä tulokseen.

– Oli hieno saada tehdystä työstä palkinto. Lopputulos oli yllätys, vaikka osasimme aavistella, että voimme olla kärkisijoilla, kertoo Hietanen.

Kisaaminen oli syksyn pimeydessä tiukkaa, ja etenkin myyntiahdistus nosti vuoden lopussa päätään. Hilla Taavilan mukaan ryhmän voitto vaati eniten työtä kisan loppuvaiheessa.

– Työ kiteytyi siihen vaiheeseen, kun vuorossa oli markkinoinnin suunnittelu, tulilatvojen myyminen ja kasvien valmistelu myyntikuntoon. Asiakkaiden hankkiminen oli kaikkein vaikeinta, ja se vaati kärsivällisyyttä.

Menestys ei tule itsestään

Kilpailevia ryhmiä oli kolme. Ne koostuivat Hämeen ammattikorkeakoulun ensimmäisen vuoden ja Hämeen ammatti-instituutin toisen vuoden puutarha-alan opiskelijoista.

Kussakin ryhmässä oli parikymmentä jäsentä. Isossa ryhmässä kisaaminen opetti monia tärkeitä käytännön taitoja ja lujitti yhteishenkeä. Voittajajoukkueen mukaan suurin oppi oli se, että oman menestyksen eteen pitää tehdä töitä jatkuvasti.

Joonas Kokon mielestä myös ryhmän roolijako onnistui.

– Hommat jaettiin ihmisten kokemuksen ja kiinnostuksen pohjalta. Sillä tavalla asiat etenivät ja uuden oppiminenkin oli helppoa.

Entä mihin voittorajat käytetään?

– Voittosumma oli todellakin yllätys, eikä palkintoasiaa ole vielä ehditty pohtia, nauravat nuoret.