Koulujen Wilma-järjestelmä aukeaa nyt älypuhelimessa

Koululaisten vanhemmille tuttu Wilma-verkkoympäristö aukeaa nyt lähes kaikissa älypuhelimissa. Koulun ja kodin väliseen viestintään tarkoitettu järjestelmä on toiminut puhelimissa jo hieman ennen vuodenvaihdetta.

Kotimaa
Koulupulpetti.
Jyrki Lyytikkä / Yle

Jo viisi vuotta sitten Rovaniemen koulut ottivat käyttöön internetin Wilma-järjestelmän, joka on tarkoitettu kodin ja koulun väliseen viestintään.

Nyt Wilmaa voi käyttää myös älypuhelimen kautta.

Wilma-ympäristön tekninen pääkäyttäjä Jorma Kuistio Rovaniemeltä kertoo, että sovelluksen voi ladata Android-, IOS- ja Windows-puhelimiin. Mobiilisovellusta on ollut mahdollista käyttää jo viime vuoden puolelta lähtien.

– Näitä sovelluksia on ollut olemassa jo viime vuoden alkupuolelta eri käyttöjärjestelmille. Mutta firma, joka tätä ohjelmaa pitää yllä, on tehnyt omat sovelluksensa vuodenvaihteen alla, sanoo Jorma Kuistio, joka on Wilman tekninen pääkäyttäjä Rovaniemellä.

Kuistio on kokeillut Android-sovellusta ja se on hänen mukaansa hyvin kätevä.

Oma riskinsä uudessa käyttötavassa kuitenkin on. Käyttäjän pitäisi aina lukita älypuhelimensa, sillä kännykkä ”muistaa” salasanan ja Wilmaa voi tuolloin käyttää ilman sisäänkirjautumista.

Opettajilla, huoltajilla ja oppilailla on Wilmaan erilaiset käyttöoikeudet. Jos esimerkisi huoltaja jättää kännykkänsä pöydälle lukitsematta, voi jälkikasvu käydä muuttamassa omia tietojaan salaa. Jorma Kuistio on kuullut, että joitain ongelmia on esiintynyt muualla Suomessa, Rovaniemellä niitä ei ole hänen korviinsa kantautunut.

Google-oppimisympäristöä käytetään jo laajasti Rovaniemellä

Wilmasta näkyy monta koululaisen vanhemmille olennaista tietoa, kertoo Jorma Kuistio.

– Sieltä näkyy poissaolotiedot, koemerkinnät, tuntimerkinnät, mitä on läksynä, työjärjestys. Siellä näkyvät koulun tiedotteet ja järjestelmän kautta voidaan lähettää viestejä.

Missä määrin Wilmaa käytetään, vaihtelee Kuistion mukaan kouluittain.

Rovaniemen peruskouluissa ja lukiossa tietoverkkoa hyödynnetään melko lailla täydellä teholla.

Viime keväänä opetukseen tuotiin mukaan Google-oppimisympäristö. Opettajat voivat ohjeistaa oppilaita palvelun kautta ja oppilaat taas voivat tehdä siellä ryhmätöitä tai tallentaa tiedostojaan pilvipalveluun.

Tietotekniikan kehitystyötä Rovaniemen koulupalveluille tekevä Petteri Kartimo sanoo, että joidenkin oppilaiden vanhemmat ovat hieman vastustaneet tilien käyttöönottoa. Yksittäisille oppilaille onkin annettu käyttäjätunnukset, jotka eivät perustu etunimeen ja sukunimeen.