"Suomen virkein maakuntateatteri" jäi katsojatavoitteesta Joensuussa

Eniten yleisöä keräsi yhteistuotanto Sulaketta lainaamassa. Yle Kulttuuri valitsi hiljattain Joensuun kaupunginteatterin Suomen virkeimmäksi maakuntateatteriksi.

kulttuuri
Sulaketta lainaamassa
Kati Leinonen

Taiteellisesti kehuttu Joensuun kaupunginteatteri on jäänyt katsojatavoitteestaan.

Teatterissa kävi syyskaudella liki 10 000 katsojaa. Se on yli 3 000 katsojaa vähemmän kuin vastaavana aikana edellisvuonna. Määrä pysyi kuitenkin pitkäaikaisen keskiarvon sisällä.

Eniten yleisöä keräsi yhteistuotantoSulaketta lainaamassa, jonka näki yli 2 500 katsojaa. Sen sijaanNummisuutarit-kansanoopperan katsojamäärä jäi noin 2 000:een.

Rovaniemen kaupunginteatterin johtaja Vihtori Rämä
Teatterinjohtaja Vihtori Rämä.Maija-Liisa Juntti / Yle

Joensuun kaupunginteatteri on ollut paljon julkisuudessa. Uudistunut ohjelmisto on kerännyt kiitosta yleisöltä ja kriitikoilta. Yle Kulttuuri valitsin teatterin Suomen virkeimmäksi maakuntateatteriksi. Teatterinjohtaja Vihtori Rämän jatko oli mediassa laajalti esillä syksyllä.

Joensuun kaupunginteatterin kevätkauden 2015 ohjelmistossa on 19 eri tuotantoa. Kauden ensimmäinen ensi-ilta on suurella näyttämöllä helmikuussa Vihtori Rämän ohjaama traaginen komedia Orkesteri, jossa parhaat vuotensa nähnyt bändi odottaa soittovuoroaan takahuoneessa.