Comforta ostaa Muonion Pesulan tekstiilivuokraamon

Comforta on ostanut Muonion Pesula Oy:n tekstiilivuokrausliiketoiminnan. Kaupan myötä Muonion Pesula Oy:n asiakkaat ja tekstiilit siirtyvät Comfortalle, joka aloittaa tekstiilivuokrauksen Muonion Pesulan nykyisille asiakkaille helmikuun alusta alkaen.

talous

Kauppahintaa ei kerrota.

– Päädyimme siirtämään tekstiilivuokrausliiketoiminnan Comfortalle, koska tunnemme yhtiön ja heidän varman palvelukykynsä. Jatkamme kuitenkin pesulaliiketoimintaamme normaalisti. Tulemme myös tekemään tiivistä yhteistyötä Comfortan kanssa asiakkaiden palvelemiseksi parhaalla mahdollisella tavalla, Muonion Pesula Oy:n toimitusjohtaja Paavo Hyöky sanoo tiedotteessa.

– Liiketoimintaosto on osa kasvusuunnitelmiamme Lapin alueella. Investoimme parhaillaan myös uuteen palvelukeskukseen Sodankylässä. Palvelukeskus on tarkoitus ottaa käyttöön kesällä 2015, Comfortan toimitusjohtaja Santtu Jokinen kertoo.

Tekstiilipalveluja tarjoava Comforta toimii Suomessa yhdeksällä paikkakunnalla.