Halla-aho: Suomen kansalaisuus voitava perua ja tulonsiirrot kirjattava kansallisuusryhmittäin

Halla-aho esitti linjauksiaan perussuomalaisten maahanmuutto-ohjelmaksi kevään eduskuntavaaleissa. Hän itse ei aio lähteä vaaleissa ehdolle.

Kotimaa
Perusssuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho Työmiehen tuumaustunnilla puolueen toimistolla Helsingissä 16. tammikuuta 2015.
Perusssuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho Työmiehen tuumaustunnilla puolueen toimistolla Helsingissä 16. tammikuuta 2015. Jussi Nukari / Lehtikuva

Perussuomalaisten europarlamentaarikko Jussi Halla-aho on esitellyt luonnoksensa puolueensa maahanmuutto-ohjelmaksi kevään eduskuntavaaleissa. Hän esitteli ajatuksiaan perjantaina aamupäivällä pitämässään tiedotustilaisuudessa.

Halla-ahon mielestä pitäisi esimerkiksi pohtia kiintiöpakolaisjärjestelmän järkevyyttä, kirjata tulonsiirrot kansallisuusryhmittäin ja muuttaa Suomen kansalaisuuden ehtoja siten, että se voitaisiin myös perua. Hän velvoittaisi myös toimeentulotukipäätösten tekijät ilmoittamaan päätöksistä ulkomaalaisviranomaisille.

Halla-aho linjasi, että maahanmuuttopolitiikan pitäisi perustua kansallisen edun puolustamiseen, ei sinisilmäiseen maailmansyleilyyn.

Perussuomalaisten puoluehallitus käsittelee luonnosta ensi viikolla.

Halla-aho ilmoitti tiedotustilaisuudessa myös, ettei aio itse asettua ehdolle eduskuntavaaleissa. Hän kokee olevansa tarpeellisempi europarlamentaarikkona.