1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. taide

Jukka Tuominen Penttilänrannan toisen taidekilpailun voittajaksi

Helsinkiläinen kuvanveistäjä Jukka Tuominen voitti Rakennus Hassisen järjestämän taidekilpailun Kalajuttu- ja Auringon tervehdys -teosehdotelmillaan.

Kuva: Esa Huuhko / Yle

Rakennus Hassisen Penttilänrantaan järjestämä taidekilpailu on ratkennut. Kyseessä oli kutsukilpailu, jossa taiteilijat suunnittelivat kahden keväällä valmistuvan asuntokerrostalon sisääntuloihin taideteokset.

Kisaan kutsuttiin kolme taiteilijaa, joista voittajaksi valikoitui helsinkiläinen kuvanveistäjä Jukka Tuominen Kalajuttu- ja Auringon tervehdys -teosehdotelmillaan.

– Olen hyvin otettu ensinnäkin jo siitä, että minut kutsuttiin mukaan. Toisekseen siitä, että minut valittiin niin sanotusti kisan kunkuksi, Tuominen kuvaa tuntojaan.

Kilpailun tuomariston mukaan Tuomisen ehdotelma nousi voittajaksi, koska se oli kaikista ehdotelmista viimeistellyin ja valmiin toteuttavaksi. Tuomisen teoksia voidaan ihastella paikan päällä Penttilänrannassa viimeistään kesäkuun lopussa.

Kesäinen Joensuu inspiroi

Kalajuttu-teos kuvaa veden pinnan alla uivaa pronssista ahvenparvea. Auringon tervehdys -teoksessa on kolme osaa: pronssinen auringonkukka ja sitä pitelevä pronssinen ojentava käsi sekä kukan keskiöön asennettu kupera peili.

Nämä ovat sellaisia positiivisia tunteita antavia teoksia.

Jukka Tuominen

Ideat teoksiinsa Tuominen sai vieraillessaan Joensuussa viime kesänä. Erityisesti kaupunkia halkova Pielisjoki ja aurinkoinen kesäpäivä jäivät taiteilijan mieleen, mikä näkyy suunnitelluissa teoksissa

– Minulle nämä teokset kertovat ehkä sellaista Penttilänrannan ja Joensuun kesäpäivää, jossa kalaparvet ui ja aurinko hymyilee. Nämä ovat sellaisia positiivisia tunteita antavia teoksia.

Rakennuttajat hyötyvät taiteesta

Tuomisen voittama taidekilpailu oli toinen laatuaan Penttilänrannassa. Ensimmäisen kilpailun voitti Anssi Kasitonni Suomen tuntemattomin runoilija -patsaallaan, joka paljastettiin syksyllä 2013.

Kilpailuja tullaan todennäköisesti järjestämään tulevaisuudessa lisää, vaikka seuraavaa kisaa ei olekaan vielä näköpiirissä.

Uskoisin, että tulevaisuudessa tulee vielä vastaavanlaisia kilpailuja.

Hannu Aaltonen

– Uskoisin, että tulevaisuudessa tulee vielä vastaavanlaisia kilpailuja. Penttilänrannan rakennuttajat ovat raportoineet, että asunnot menevät paremmin kaupaksi jos niissä on taidetta, Penttilänrannan taidekoordinaattori Hannu Aaltonen kertoo.

– Jotkut rakennuttajat ovat jopa sijoittaneet enemmän kuin sen yhden vaaditun prosentin taiteeseen, Aaltonen jatkaa.

Kaikki Rakennus Hassisen järjestämään kutsukilpailuun osallistuneet teosehdotelmat ovat nähtävillä Taiteenedistämiskeskuksen Joensuun sivutoimipisteellä 30. tammikuuta asti.