Elon Musk lahjoittaa 10 miljoonaa tekoälyn vaaroja torjuvaan tutkimuksen

Elon Musk on yksi allekirjoittajista avoimessa kirjeessä, jossa tekoälytutkijat varoittavat tekoälyn huimaan kehitykseen sisältyvän myös vaaroja.

Ulkomaat
Elon Musk.
EPA/MICHAEL REYNOLDS

SpaceX:n ja Tesla Motorsin toimitusjohtaja Elon Musk lahjoittaa kymmenen miljoonaa dollaria eli noin 8,6 miljoonaa euroa tutkimukseen, jolla pyritään varmistamaan se, että tekoäly pysyy ihmiskuntaa hyödyttävänä.

Musk on yksi lukuisista tekoälytutkijoista, jotka ovat allekirjoittaneet tekoälyn vaaroista vastikään julkaistun avoimen kirjeen (siirryt toiseen palveluun). Siinä tutkijat korostavat, että tekoälyn huimaan kehitykseen sisältyy vaaroja ja peräänkuuluttavat näiden vaarojen tutkimista.

– Kaikki nämä johtavat tekoälytutkijat sanovat, että tekoälyturvallisuus on tärkeää. Olen heidän kanssaan samaa mieltä, joten lahjoitan kymmenen miljoonaa dollaria tukemaan tutkimusta, jonka avulla tekoäly pidetään ihmiskunnalle hyvää tekevänä, Musk sanoo.

Ohjelmassa rahoitetaan tutkimusta eri puolilla maailmaa. Avoimen kirjeen takana oleva The Future of Life -instituutti avaa maanantaina nettiportaalin, jossa rahaa voi anoa.

Apurahat on tarkoitettu eri alojen tutkijoille, ei pelkästään tekoälytutkijoille.