1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. politiikka

Tampereella ei löytynyt sopua lautakuntien paikkajaosta

Kiistaan on ajauduttu kokoomusedustajan loikattua Tampereen puolesta -ryhmään. Näin valtuuston poliittiset voimasuhteet muuttuivat. Ensi maanantain valtuustossa saattaa olla edessä pitkä äänestysrumba.

politiikka
Tampereen kaupungin virastotalo.
Petri Aaltonen / Yle

Sopua yritettiin löytää perjantaina valtuustoryhmien yhteisessä kokouksessa. Sitä ei kuitenkaan löytynyt.

Kunnalliseen oppositioon kuuluvan perussuomalaisten paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Terhi Kiemunki pitää mahdollisena, että lautakuntapaikkavalinnoissa vaaditaan suhteellista vaalitapaa.

– Valtakoalition tarjous oli mielestämme liian laimea emmekä päässeet sopuun. Haemme demokratiaa ja nyt näyttää mahdolliselta, että suhteellinen vaali on edessä.

Valtuustoryhmät eivät Kiemungin mukaan kokoonnu enää neuvonpitoon ennen maanantain kokousta. Oppositioryhmät kuitenkin ovat yhteydessä toisiinsa viikonlopun aikana.

Kiista Tampereen lautakuntapaikkajaosta syntyi kokoomuksen Yrjö Schafeitelin siirryttyä Tampereen puolesta -ryhmään. Loikka muutti voimasuhteita opposition hyväksi sen verran, että lautakuntien paikkajako on kyseenalaistettu.

Lue seuraavaksi