Talviuninen Ainola kerää voimia suureen juhlavuoteen

Kuten ihmiset myös museo esineineen kaipaa lepoa. Jean Sibeliuksen syntymän 150-vuotisjuhlinta on alkanut, mutta Ainola on talviseen tapaan vielä kiinni. Siellä aika on täysin pysäytetty Sibeliusten aikaan. Jopa perheen hilloja löytyy vielä kellarista. Edessä on vilkas kesäkausi tapahtumineen, uskoo museonjohtaja Hilkka Helminen.

Kotimaa
Ainola talvella 2015
Markku Karvonen / Yle

Tervetuloa taloon, toivottaa Ainolan museonjohtaja Hilkka Helminen Järvenpäässä Tuusulanjärven tuntumassa. Hän lupautui Jean Sibeliuksen juhlavuoden kunniaksi näyttämään säveltäjän pitkäaikaista kotia, vaikka museo on edelleen talvikaudellaan ja kiinni.

Hän valittelee, että talo on viileä, etenkin lattiat. Mutta lastenlasten muistaman mukaan yhtä viileä se oli talvisin Aino ja Jean Sibeliuksen aikaan. Ainolan alakerta valmistui muuttokuntoon vuonna 1904. Jean Sibelius kuoli kotonaan vuonna 1957. Aino teki puutarhaan haudatulle miehelleen seuraa vuonna 1969. Näin se oli vuosikymmenet Sibeliusten koti. Ja sellaisena se pysyy. Tyttäret myivät Ainolan valtiolle, ja se on ollut museona jo runsaat 40 vuotta.

Aika on pysähtynyt

Etenkin museon ollessa suljettuna näin talviaikaan Ainolassa on todellinen pysähtyneen ajan tunnelma. Talo on hiljainen. Sitähän säveltäjä Ainolasta haki; vastapainoa ja pakoa Helsingin humusta, kun siellä ei enää voinut työskennellä. Sibelius sanoi, että Ainolassa hiljaisuus puhuu hänelle.

Ajan kuuluukin olla pysähtynyt, sanoo Hilkka Helminen. Ainola on koti, sellaisena on haluttu säilyttää. Kaikki on niillä sijoillaan kuin ne olivat Ainolan ollessa asuttu koti. Kaikki on alkuperäistä ja Sibeliusten hankkimaa. Esineitä ei ole sullottu vitriineihin, vaan huoneet ovat avoinna kulkea ja katsella.

Hilkka Helminen sanoo, että jos Sibeliukset jotenkin palaisivat Ainolaan, he olisivat heti kuin kotonaan ja voisivat käydä asumaan. Kaikki löytyy; astiat, liinavaatteet ja niin edelleen. Nuottiarkisto ja joitakin arvoesineitä on toki siirretty muualle. Tulijan huomio kiinnittyy keittiön pöydällä oleviin lasitölkkeihin. Niitä kuulemma on rauhallista pestä nyt talviaikaan. Yllätys, kellarista löytyy jopa edelleen Sibeliusten hilloja.

Osa taitelijayhteisöä

Katselemme salia. Huomio kiinnittyy aina ensin Sibeliuksen ystäviltään samaan syntymäpäivälahjaan, kiiltelevään Steinway-flyygeliin. Hilkka Helminen vinkkaa – harva huomaa Makers-merkintää kosketinten yläpuolella. Valmistajan huomionosoitus säveltäjälle. Salissa Sibelius otti vastaan vieraitaan. Vaikka hän ikääntyessä kaipasi rauhaa ja varjeli yksityisyyttään, vieraat olivat halukkaita käymään Sibeliusta tapaamassa, ja ystävät olivat tervetulleita.

Ainolan elämä ei ollut mitään erakkoelämää, muistuttaa Hilkka Helminen. Ainolahan rakennettiin osaksi samaa Tuusulanjärven yhteisöä, jossa asuivat mm. Juhani Aho, Pekka Halonen, J.H. Erkko ja etenkin Eero Järnefelt. Koska maalari oli Aino Sibeliuksen veli, perheet olivat läheiset, ja juuri Järnefelt houkutteli Sibeliukset silloiseen Tuusulaan.

Järnefeltin vaikutus näkyy myös nykyisessä ruokasalissa. Jean Sibelius halusi sinne samanlaisen vihreän takan, jollainen oli langolla. Ainolan piirsi arkkitehti Lars Sonck, ja itse rakennuskin on kansallisaarre.

Aino oli kantava voima

Hilkka Helminen haluaa korostaa Aino Sibeliuksen roolia puolisonsa elämässä ja tuotannossa. Hän oli tukeva voima, joka omistautui miehensä työlle, hoiti kodin ja perheen pitkien ulkomaanmatkojen aikana, kesti säveltäjän mielenvaihtelut syviä alhoja myöten ja mukautui tyttärineen säveltäjän työn vaatimuksille.

Jean Sibelius takoi. Hilkka Helminen kuvaa työtä Jean Sibeliuksen työhuonetta ja -pöytää katsellessaan siten, että sävellys soi Sibeliuksen päässä. Se oli jotenkin vangittava paperille kaikkine keskenään sovitettavine yksityiskohtineen. Jokin häly tai häiriö saattoi pirstoa sisäisen äänen. Siksi Ainolassa piti vallita rauha ja hiljaisuus takomisen aikana. Jos Sibelius sävelsi läpi yön, ensin Jean toivotti hyvää huomenta, ja siitä saattoi elämä taas palata taloon.

Ainola on ansaitusti nimetty Ainolle.

Talo ja esineetkin tarvitsevat lepoa

Hilkka Helminen pitää Ainolan talvilepoa hyvänä. Myös museoesineitä pitää voida lepuuttaa. Ainolassa talvitauko mahdollistaa sen. Jos talo olisi läpi talven auki ja käytössä, se olisi talolle ja puutarhalle paljon suurempi rasitus kuin kesäinen käyttö. Talvi myös mahdollistaa sen että esineitä voidaan tuolloin lainata muualle, kuten nyt tauluja Ateneumiin. Talvi on huollon aikaa.

Järvenpää juhlii Sibelius 150 -vuotta yhtenä Sibelius-kaupunkina, joten myös Ainolassa on edessä vilkas kesäkausi. Viime kesänä kävi noin 22 000 vierailijaa, joka on talolle sopiva määrä. Ensi kesälle varauksia on jo tullut runsaasti. Ainolassa on luvassa koti- ja puutarhakonsertteja, taide- ja erityisopastuksia, sekä tilaisuuksia päästä muulloin suljettuihin tiloihin. Ainola on mukana mm. näyttelyissä, kirjoissa ja levytyksissä.

Ainola on tavallaan maan virallinen käyntikohde, jossa mm. valtiovieraat toivovat voivansa käydä. Mutta Hilkka Helminen korostaa, että ennen kaikkea museo haluaa esitellä kodinomaista ja intiimiä Ainolaa.