Eurostar-junat liikkeelle taas sunnuntaina

Savuava kuorma-auto aiheutti lauantaina Kanaalitunnelin sulkemisen Britannian ja Ranskan välillä.

Ulkomaat
Eurostar juna.
Eurostar-juna kuljettaa noin kymmenen miljoonaa ihmistä vuodessa Englannin kanaalin halki. Andy Rain / EPA

Britannian ja Ranskan välinen Kanaalitunneli avataan jälleen sunnuntaina. Savuava kuorma-auto aiheutti lauantaina hälytyksen ja johti kaiken matkustaja- ja rahtiliikenteen pysäyttämiseen Pariisin ja Lontoon yhdistävällä merenalaisella junareitillä.

Kuorma-autoa kuljettanut juna evakuoitiin. Autojunassa oli 42 ihmistä. Tapahtuneesta ei aiheutunut henkilövahinkoja.

Tunnelissa operoiva junayhtiö Eurostar tiedotti lauantaina, että kaikki hälytyksen vuoksi kesken matkan pysäytetyt junat palaisivat lähtöasemilleen. Asiakkaita pyydettiin lykkäämään matkustamista – yhtiön mukaan hälytys sotki joidenkin tuhansien matkustajien aikatauluja.

Lontoon St. Pancrasin asemalla oli junavuorojen perumisten vuoksi pitkät jonot asiakkaiden hakiessa hyvityksiä.

Hälytys tapahtui Ranskan päässä rataosuutta, kertoo uutistoimisto AFP. Täten tapahtunutta tutkivat ranskalaiset viranomaiset.

– Savua oli runsaasti, sanoo Calais'n paikallisviranomainen Denis Gauldin.

– Emme tiedä vahinkojen laajuutta, hän sanoi lisäten, että kyseessä ei ollut mittava tulipalo.

Kuorma-auton savuamisen syystä ei ole kerrottu yksityiskohtaisempaa tietoa. Vuonna 2012 Kanaalitunnelin liikenne seisautettiin pariksi tunniksi tulipalon takia. Neljä vuotta aiemmin rekkapalo tuhosi tunnelia pahoin satojen metrien pituudelta.

Ranska on nostanut valmiustasoaan terrori-iskujen varalta. Viime viikolla ääri-islamistit surmasivat 17 ihmistä iskuissa ja panttivankitilanteissa, jotka alkoivat hyökkäyksenä viikkolehden toimitukseen.

Lähteet: AP, AFP, Reuters