1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmiöt

Matkamessuilla paperisille esitteille riittää ottajia: "Ei niitä ajatella vanhanaikaisina"

Matkamessuilla sekä järjestäjän että näytteilleasettajien kokemus on, että paperisille esitteille on edelleen kysyntää.

Kuva: Esko Piippo

Matkamessuilla oli järjestäjän mukaan (siirryt toiseen palveluun) tänä vuonna 68 000 kävijää. Näytteilleasettajia mukana oli noin 900 näytteilleasettajaa, ja mukana oli seitsemän uutta ulkomaista maata. Kotimaisista messuilijoista esimerkiksi Finnair ja Viking Line palasivat parin vuoden jälkeen Matkamessuille.

Kainuusta Matkamessuilla oli Kajaanin kaupungin ja Oulujärven Jättiläisten (siirryt toiseen palveluun) yhteinen osasto. Jättiläisten puheenjohtaja Esko Piippo kertoo, että messuilla markkinoitiin koko maakuntaa.

– Koen, että oli hyvä, että olimme esillä. Vastasimme esimerkiksi Vuokattia ja Kuhmon Kamarimusiikkia koskeviin kysymyksiin, ja haimme Finland Festivalsin osastolta esitteitä jaettavaksi. Vuoden 2014 retkikohteeksi valitusta Kivesvaarasta tuli myös kyselyitä.

Piipon kokemuksen mukaan paperisille esitteille oli tänäkin vuonna kysyntää.

– Erityisesti he, jotka suunnittelevat matkaa tai ovat tulossa Kainuuseen, halusivat paperimateriaalia, esimerkiksi karttapohjaisia esitteitä. Jos sen toteuttamisessa on onnistuttu, niin se menee aktiviiseen käyttöönkin –ihmiset haluavat hahmottaa isompiakin kokonaisuuksia kun matkailevat tietyllä alueella.

Iso joukko kävijöistä kaipaa printtiesitteitä mukaan otettavaksi, ja niillä on paikkansa. Esitteitä ei ajatella vanhanaikaisina.

Antti Karjunen

Paperiset esitteet eivät ole Matkamessujen tiedottajan mukaan vanhanaikaisia, vaan niille on käyttöä.

– Iso joukko kävijöistä kaipaa printtiesitteitä mukaan otettavaksi, ja niillä on paikkansa. Esitteitä ei ajatella vanhanaikaisina. Myös kilpailut ovat erittäin yleisiä, ja lisäksi annetaan alennuskoodeja netissä käytettäväksi. Kohteiden esittely ja vinkkien antaminen kävijöille tuntuu olevan päällimmäisenä tavoitteena useimmilla näytteilleasettajilla, Antti Karjunen kertoo.

Karjusen mukaan kävijät viihtyivät Matkamessuilla tänä vuonna edellisvuotta paremmin. TNS Gallupin toteuttamassa kävijätutkimuksessa tyytyväisiä oli 90 prosenttia, kun edellisenä vuonna luku oli Karjusen mukaan 82 prosenttia.