Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Onnellisemman näköiset vanhukset

Julkaistu 20.1.2015

Kun sinä asut vanhana hoivakodissa, niin mitä jos haluatkin aamulla kupin kahvia etkä puuroa ollenkaan? Rutiinit, tasapäistäminen ja laitosmaisuus leimaavat yhä vanhustenhoitoa. Asioita voi muuttaa. Ehkä helpommin kuin kuvittelit.

“Monta kertaa kaipaan juttukavereita.”

Eikö täältä löydy?

“No, kun ne ovat kaikki semmosia laitostuneita kuin minäkin. Ei niiden kanssa luista juttu. Ei meitillä ole mitään asiaa. Täällä ei ole uutta asiaa. Se tulee semmoiseksi yksinkertaiseksi se elämä. Liian yksinkertaiseksi. Siinä ei ole semmoista jännitystä enää.”

Eila Allen, asukas

“Laitosmaista.” “Rutiininomaista.” “Tylsää.” Näin hoitajat kuvailivat arkeaan ihan tavallisessa palvelutalossa Somerolla. Samankaltaisia palvelutaloja löytyy kaikkialta Suomesta. Moni meistä päätyy asumaan niihin, kun emme enää kykene huolehtimaan itsestämme. Niissä vanhus saa hyvän perushoidon. Niissä on ruokaa, lääkkeitä, vatsantoimintaa ja pesuvuoroja. Entä liikuntaa, ulkoilua, harrastamista, muiden kanssa puuhailua, keskustelua - sisältöä ja laatua elämään?

Someron Tervaskannon hoivakodissa johtaja Susanna Kaunisto näki tarpeen muutokselle. Susannan johdolla hoivakoti ilmoittautui vapaaehtoiseksi avaamaan ovensa kolmelle valmentajalle. He halusivat muuttaa hoitajien ja asukkaiden arjen talossa aivan toisenlaiseksi.

“Mä toivon, että tästä tulee koti. Että meillä ei kuulu enää missään, että tämä on laitos tai tämä on osasto, vaan me ollaan oikeasti asukkaiden koti.”

Susanna Kaunisto, Tervaskannon johtaja

“Erinomainen lähtökohta henkilökunnalle on miettiä, millaisen elämän itse haluaisi, jos nyt olisi vanhus ja käyttäisi vanhuspalveluita.”

“Mä uskon, että kun me säilytetään se kiinnostus asukkaaseen - siihen, kuka hän on ja mitä hän juuri tällä hetkellä toivoo - niin silloin me ylläpidetään koko ajan sitä kipinää omaan työhön.”

Anna Pylkkänen, Somerolla muutostyötä ohjannut työyhteisövalmentaja

Hoitajia alettiin haastaa ajattelemaan asukasta ensin, kehittämään muistisairaille vanhuksille mieleistä puuhastelua ja tottumaan myös siihen, että aivan kaiken ei tarvitse olla joka hetki ihan viimeisen päälle järjesteltyä - edes omaisia varten.

“Ensimmäisessä koulutuksessa oli vähän ihmeissään, että mitä tämä nyt oikein on ja mitä tässä nyt oikein mitään saadaan aikaiseksi. Ja sitten napsahtikin, että hei tää onkin tosi kova juttu.”

“Sieltä se lähtee, miten itse kokee tämän työn ja oivaltaa, mikä on tärkeintä. Se on se ihminen siinä.”

Mervi Uutela, hoitaja

“Hyvä perushoito ei yksinään riitä”

Työyhteisövalmentaja Taina Semi haastoi hoitajat tutustumaan omiin hoidettaviinsa paremmin: ihmisiin lääkelistojen, unirytmin ja pesuvuorojen takana. Hoitajat saivat muun muassa tehtäväkseen kirjoittaa omakuvamonologin, elämäntarinan asukkaastaan.

“Siinä ikään kuin suhahdetaan asukkaan nahkoihin. Se on tosi tehokas keino, kun muut kuuntelevat ja se luetaan minä-muodossa. Tavoitteena on kasvattaa henkilökunnan empatiakykyä astua asukkaan saappaisiin.“

Taina Semi, valmentaja

Laura ja Taina lukevat omakuvamonologeja.

“Kyllä mä sanoisin, että meidän asukkaista on löytynyt näiden (elämäntarinoiden) myötä sellaisia persoonallisuuksia, että me tiedetään - hitsi vieköön - että tämä ihminen on ollut tosi itsenäinen ja itsevarma. Että me ei viedä sitä pois nyt vaan koitetaan päinvastoin säilyttää sellaiset asiat.”

Taru Laaksonen, hoitaja

Hoitajat pyrkivät kuuntelemaan ja toteuttamaan asukkaiden yksilöllisiä toiveita aiempaa useammin.

”Meillä on yksi asukas, joka haluaa illalla kauhean aikaisin nukkumaan, seitsemän aikaan viimeistään. Ja me ollaan laitettu hänet nukkumaan tietysti siihen aikaan. Hän on siellä 15-20 minuuttia, herää ja soittelee kelloa, että haluaa pois. Tähän asti sitten on sanottu, että “kun sinne halusit, niin sängyssä nyt ollaan, että nyt on yö ja jatkat vain unia, kyllä se uni tulee”. Nyt on tehtykin niin, että on nostettu hänet ylös. Hän vetää pienet iltatirsat ja tulee vielä jatkamaan istuskelua, tv:n katsomista tai oleskelua. Sitten hän menee myöhemmin nukkumaan ja nukkuu yön paljon rauhallisemmin.”

“Mä toivoisin ainakin niin, että heillä olisi itsemääräämisoikeus lisääntynyt. He saavat päättää arjen asioista enemmän kuin tähän asti.”

Taru Laaksonen, hoitaja

“Aiemmin, kun vanhus on tullut tänne laitoksesta tai kotoa, niin meillä on ollut hirveän tarkat tiedot hänen fyysisestä voinnistaan, sairauksista ja lääkkeistä. Sellaiset taustatiedot, jotka vaikuttavat jopa enemmän kuin fyysiset, ovat jääneet pois.”

Taina Hagelberg, hoitaja

“Itselläkin on ollut aiemmin varsinkin hoitajana sellainen ajatusmaailma, että hyvä hoitaminen on nimenomaan hyvää perushoitoa, että siitä huolehditaan hyvin. Mutta se ei oikeasti riitäkään.”

“On kova juttu tarkastella omaa työtänsä kriittisesti, mutta se on jokaisen tehtävä, jotta muutosta voi tapahtua.”

Susanna Kaunisto, Tervaskannon johtaja

Asukkaille päätäntävaltaa

“Kun se asukaskokous ensi kertaa kokoontui, niin olihan se mieletön juttu, että sieltä tuli molemmista kerroksista niin iso joukko, ettei puhe kuulunut pöydän toisesta päästä toiseen. Ja puhetta oli kummassakin päässä, päätöksiä tehtiin ennen kuin kokous oli alkanutkaan.”

Jaakko Valvanne, geriatrian professori, yksi Tervaskannon valmentajista

Valmentaja Jaakko Valvanne toi Tervaskannon arkeen asukaskokoukset, joissa vanhukset pääsivät päättämään itseään koskevista asioista. Ensimmäiseen kokoukseen osallistui peräti 14 asukasta talon eri kerroksista.

Asukkaat päättivät järjestää tanssit, lisätä liikuntaa, aloittaa runopiirin ja koota korttiporukan.

Asukkaat kokoontuvat ensimmäiseen asukaskokoukseen

“Se korttiporukka kokoontui heti. Ei mennyt kuin puoli tuntia, niin he pelasivat jo korttia siinä. Ja lukupiiri on kokoontunut. Jotain todellista on tapahtunut.”

Jaakko Valvanne, valmentaja

Pikkuhiljaa muutokset alkoivat näkyä niin hoitajien kuin asukkaidenkin arjessa.

“Ei olla niin vieraan tuntuisia, kaikki on vähän enemmän yhtä ja puhutaan enemmän toisten kanssa. Se on just ihan hyvä.”

“En mä ole täällä huoneessa enää niin paljoa, kun mä ensi alkuun olin, ja se oli varmaan vähän pahasta, se ei ollut oikein hyvä. Mutta ei mulla ollut oikein ketään tuttavaa, kenen kanssa mä olisin. Taimin kanssa me sitten ruvettiin siinä semmosta tuttavuutta enemmän puhumaan ja olemaan.”

Onko Tervaskanto tullut sulle enemmän kodiksi?

“Kyllä se on tullut, ei tämä koti ole. Ei tämä kodin vertainen ole, mutta kumminkin. Täällä on hyvä olla ja on semmonen sopuisa olo.”

Aune Hagelberg, asukas

Iloisen ja nauravaisen Matti Vaurolan kunto on puolestaan kohentunut sen jälkeen kun turhia lääkkeitä karsittiin.

“Isä on valittanut, että jalat särkee, mutta mä luulen sittenkin, että se on aika pieni hinta siitä, että pääkoppa on ruvennut pelaamaan paremmin. Että saa comebackin tähän elämään. Ja nyt se ei oo enää vähään aikaan sitä jalkasärkyäkään puhunut. Kaikki on mennyt nyt parempaan, paljon parempaan.”

Pekka Vaurola, Matin poika

“Menes likka alta pois, mää tulen täält kovin ny, kun mää tulen.”

“Mun mielestä asukkaiden ulkonäkö on muuttunut. He ovat kuin ruusunnuput, jotka ovat puhjenneet kukkaan. Heihin on tullut oikeasti elämää. Joku hoitajahan siellä sanoi, että seinään tuijottelijat ovat sieltä kadonneet. He ovat onnellisemman näköisiä.”

Taina Semi, valmentaja

Tervaskannon ensimmäisiin tansseihin rouvat käänsivät papiljoteilla hiuksiaan ja laittoivat hienompaa ylleen. Monelle vanhukselle huoliteltu ulkonäkö on edelleen tärkeä, ja pienillä asioilla, vaikkapa permanentilla, voi tehdä vanhuksen iloiseksi pitkäksi aikaa.

Tango soi ja värivalot loistivat, kun Tervaskannossa tanssittiin

“Itse en päässyt tanssiaisia näkemään, mutta kun seuraavan kerran käytiin siellä ja yhdessä luettiin Salon Seudun Sanomia asukkaiden kanssa, kun mä näin miten ilahtuneita ja onnellisia he olivat olleet sinä päivänä, niistä valokuvista se näkyi.”

Jaakko Valvanne, valmentaja

Vanhustyön vallankumous levisi ympäri Suomen

Tervaskannon hoivakoti on toiminut valmentajien johdolla julkisena esimerkkinä muille suomalaisille hoivakodeille. Sastamalalaisessa Anninpirtti-nimisessä hoivakodissa oli aloitettu omaa “vanhustyön vallankumousta” jo ennen A-studion juttusarjan alkua.

“Kun Hoivakoti kuntoon alkoi, me tajuttiin, ettei me olla yksin. Me tehdään ihan oikeita asioita. Me ollaan saatu uusia ideoita, ja päästy eteenpäin.”

Auli Kanerva, esimies Sastamalasta

Auli on aktiivinen Facebookin Hoivakoti kuntoon! -yhteisössä. Se on koonnut yhteen yli 2.000 ihmistä, jotka haluavat jakaa kokemuksiaan vanhustyöstä ja kuulla muiden vinkkejä vanhusten arjen parantamiseksi.

“Facebook-ryhmä on aivan mieletön vertaistuki! Siellä on upeita blogeja ja pikku juttuja, joita pystyy viemään omaan työhön.”

Auli Kanerva, esimies Sastamalasta

“On ollut äärimmäisen toivoa kasvattavaa nähdä, miten netissä tämä ammattilaisten porukka on halunnut tulla osaksi tätä prosessia ja jakaa näkemyksiään, ammattitaitoaan, osaamistaan, kysyä kollegoiltaan neuvoa. [...] meillä on oikeasti hirveän paljon ammattilaisia, jotka haluaa kehittää vanhustyötä juuri tähän suuntaan.”

“Ihmiset on jotenkin niin avoimesti ilmaisseet itseään siellä ja antaneet tukea toisilleen, sellaista solidaarisuutta, joka ei välttämättä aina näy työyhteisöissä. Ihmisiä on yhdistänyt tietty vallankumousajatus.”

Anna Pylkkänen, valmentaja

Jo yli 500 hoivakotia on avannut ovensa vapaaehtoisille

Hoivakotien arjen parantamiseksi myös tavalliset kansalaiset haastettiin mukaan tekemään hoivakodeista sellaisia, joissa he itse ikäihmisinä viihtyisivät. Syntyi #hyväteko-kampanja. Yli viisisataa hoivakotia avasi ovensa vapaaehtoistyölle - kortinpeluulle, jutustelulle, kynsienlakkaukselle, ulkoiluseuralle, ääneen lukemiselle, askartelulle…

Somerolaiselle taksikuskille Matille Tervaskanto ei ollut kovin tuttu paikka, mutta #hyväteko-kampanja innosti hänet ja toistakymmentä muuta paikallista kuskia viemään asukkaita kotiseutukierrokselle ja pullakahveille.

“Se oli silloin kun oli valtakunnallinen taksiviikko, Mikkolan Tonille tuli mieleen, että tempaistaan mekin. Me tarjottiin kyydit, tunti-puolitoista tuossa kierrettiin, tuolla maisemissa, missä ovat asuneet. Mentiin pari kertaa kaupungin läpi ja sitten maaseudulla, pääsivät mukaan vähän näkemään ja kyllä osa tunnistikin paikkoja.”

Mitä tämä tapahtuma sinulle antoi?

“Hyvän mielen ihan tosissaan. Mun työnantaja soitti, että pakko ei ole mennä. Sanoin, että ilman muuta menen, koska toivottavasti kun mä oon täällä Tervaskannossa, joku tekee vastaavan tempauksen, ihan totta!”

Matti Lehtinen, taksikuski

Hyvillä teoilla on piristetty vanhusten arkea jo kymmenissä hoivakodeissa ympäri Suomen. Kiitos kaikille mukana olleille - kaikille, jotka olette pienilläkin teoillanne näyttäneet, että asioita voidaan muuttaa.

Näin se käy:

Jutun suunnittelu ja toteutus

Anne Ali-Hokka Idea, suunnittelu, haastattelut ja toimitus

Tiina Merikanto Idea, suunnittelu, haastattelut ja toimitus

Oili Orispää Idea, suunnittelu, haastattelut ja toimitus

Annukka Roininen Idea, suunnittelu ja toimitus

Mikko Hynninen Idea, suunnittelu, tuotanto ja toimitus

Aki Kekäläinen Idea ja toimitus

Juha Kiiskinen Suunnittelu ja ulkoasu

Heli Savola Idea, suunnittelu, tuotanto ja toimitus

Lassi Seppälä Kuvasuunnittelu ja valokuvaus

Matti Vakkilainen Suunnittelu ja tekninen toteutus