1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ely)

Lapin ely-keskuksesta potkut enintään 9 työntekijälle

Lapin ely-keskuksesta irtisanotaan enintään yhdeksän työntekijää. Koko maassa ely-keskuksista sekä työ- ja elinkeinoministeriöstä saa potkut enintään 220 työntekijää.

Kuva: Yle

– Luku on hyvin alustava, asia varmistuu toukokuuhun mennessä. Meillä on menossa ely-keskusten organisaation uudistaminen, Lapin ely-keskuksen ylijohtaja Pirkko Saarela sanoo.

Saarelan mukaan vielä ei tiedetä, mitä tehtäviä vähennykset koskevat.

Ylijohtaja muistuttaa, että ely-keskukset ovat sopeuttaneet jo vuosien ajan toimintaansa valtion tuottavuusohjelmassa.

– Eivät nämä ole ikinä helppoja, vaan ikäviä asioita. Mutta eivät kuitenkaan ylivoimaisia.

Lapin Ely-keskuksessa oli viime vuoden lopussa 218 työntekijää.

Ely-keskuksia sekä ministeriötä koskevat yt-neuvottelut ovat päättyneet. Neuvotteluiden alkaessa arvioitiin, että työntekijöitä pitäisi vähentää jopa 700 henkilötyövuoden verran.

Irtisanomisten syynä on hallituksen rakennepoliittinen ohjelma eli säästöt. Hallitus vaatii ely-keskuksia säästämään kaikkiaan 33 miljoonaa euroa. Siitä pääosa päätettiin neuvotteluissa toteuttaa luonnollisen poistuman, pääosin eläköitymisen, kautta.