1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Kotimaan uutiset

UPM:n Jokilaakson tehtaiden johtaja: Vähennyksissä enimmäkseen pehmeitä keinoja

UPM:n päätös sulkea yksi paperikone Jämsänkoskelta vie Jokilaakson tehtailta enintään 138 työpaikkaa. UPM:n Jokilaakson tehtaiden johtaja Markku Taavitsaisen mukaan vähennyksistä kaksi kolmasosaa saadaan tehtyä pehmeillä keinoilla. Kova keino eli irtisanominen odottaa silti kymmeniä.

Kuva: UPM

Jokilaakson tehtaiden tehtaanjohtaja Markku Taavitsaisen mukaan henkilöstöjärjestelyt on tarkoitus saada tehdyiksi viimeistään helmikuun alkupuolella.

– Nyt selvitetään, millä tavalla järjestelyt hoidetaan. Arvio on, että kaksi kolmasosaa saataisiin hoidettua niin sanotuilla pehmeillä keinoilla ja kovia irtisanomisia olisi kolmannes.

Kesälomituksissa on tarvetta osaavalle henkilöstölle.

Tehtaanjohtaja Markku Taavitsainen

Tehtaanjohtajan mukaan irtisanomisuhan alla olevien sijoittumista muille paikkakunnille selvitetään myös.

– Jokilaakson tehtailla on varmasti kesälomituksissa tarvetta osaavalle henkilöstölle, mutta pysyviä paikkoja ei ole.

Jämsänkoskelta vähenee enemmän kuin Kaipolasta

Taavitsaisen mukaan Jämsänkosken paperikone 5:n sulkemisesta johtuu noin puolet työpaikkavähennyksistä.

Kaipolassa vähennys on merkittävästi pienempi kuin Jämsänkoskella, alle 20 työtehtävää.

Tehtaanjohtaja Markku Taavitsainen

– Muut tulevat kunnossapidosta ja paperitehtaan oheistoiminnoista, kuten puunkäsittelystä, koska sekin vähenee.

Kaikki vähennykset eivät kuitenkaan ole yhden koneen sulkemisen heijastevaikutuksia, vaan taustalla on Taavitsaisen mukaan myös yleisesti tuotannollisia ja taloudellisia syitä. 

Vielä ei ole tarkkaan selvillä, miten 138:n työtehtävän väheneminen jakautuu Jokilaakson tehtaisiin kuuluvien Kaipolan ja Jämsänkosken tehtaiden välillä.

– Joka tapauksessa tehtävien vähennys kohdistuu erityisesti Jämsänkoskelle. Kaipolassa se on merkittävästi pienempi kuin Jämsänkoskella, alle 20 tehtävää, mutta luku ei ole vielä kiveen kirjoitettu.

Henkilöstöryhmien edustaja ei vielä halunnut kommentoida yt-neuvottelujen tulosta, koska henkilöiden sijoittelu on vielä kesken.

Tehtaanjohtaja Markku Taavitsaista haastatteli Antti Seppälä.