Näkökulma: Tango loppui lyhyeen Buenos Airesissa

Jos ote herpaantuu Buenos Airesissa, tangosta voi tulla painajainen, kirjoittaa Yle Uutisten kulttuuritoimittaja Jonni Aromaa.

kulttuuri
Jonni Aromaa
Jonni AromaaTiina Jutila / Yle

Buenos Aires jäi kaihertamaan mieltä jo lukiossa. Isä oli ollut siellä työmatkalla ja eräillä kutsuilla, muutaman grogin jälkeen, hän päätti näyttää, miten argentiinalaista tangoa tanssitaan. Esitys oli fiasko. Eikä siinä kaikki. Vielä vuosia myöhemmin daami, jonka kanssa isä tanssi, valitti, että hänellä oli sääret mustelmilla.

Tein ensivisiitin Buenos Airesiin neljä vuotta sitten. Vein kukat Eva Peronin haudalle, vaikka minun olisi pitänyt mennä kaupungin toiselle laidalle. Siellä, La Chacaritan hautausmaalla, seisoo ranskalaissyntyisen Carlos Gardelin (s. 1890) patsas. Häntä pidetään argentiinalaisen tangon suurimpana mestarina.

Gardel on Argentiinassa puolijumala ja jälkeenjääneet, rahisevat äänitteet pyhiä. Tosi tangoturisti ei voi lähteä Buenos Airesista jättämättä neilikkaa vuonna 1935 lento-onnettomuudessa kuolleen Gardelin haudalle.

Buenos Airesissa tajusin, että suomalaiset ovat jo täällä. Erään tangokoulun miesten vessan ovessa luki Miehet. Suomeksi.

Buenos Airesissa pääsin seuraamaan tangon opetusta yksityistunnille. Tapasin matkan aikana myös pari tangokoulun johtajaa.

Eräänä päivänä päätin lähteä kaupungille katsomaan tangoesitystä, mutta valitsin väärän paikan. Teos oli räätälöity turisteille ja se muistutti opetusnäytelmää. Nuori nainen tapaa satamassa ketkun siirtolaismiehen, ihastuu ja tulee raskaaksi. Lopulta nainen jää yksin lapsensa kanssa Buenos Airesin tuulisille kaduille.

Otin seuraavana iltana uuden riskin ja ostin lipun yhteen kaupungin kulttuurikeskuksista. Siellä astuin sisään ovesta, joka vei suurehkoon esitystilaan. Ihmettelin, miksi yleisö alkoi pikku hiljaa tanssia kahden opettajan johdolla. Päättelin, että se on osa esitystä, jota olin tullut katsomaan.

Pian kookas, tumma nainen otti minuun kontaktin. Hänen valtavat, kiharretut hiukset veivät kaiken huomioni. Tu torso, nainen komensi ja painoi kämmenensä rintakehääni. Hän alkoi viedä ja minä seurasin perässä. Ajattelin, että ei tässä mitään. Olen käynyt Eila Holménin ja Heikki Kahilan paritanssikurssit 90-luvun alussa.

Pian nainen jätti minut ja häipyi. Ajattelin, että performanssi oli osa esitystä. Seisoin hämmentyneenä tanssilattialla, kun kaksi saksalaisittain espanjaa puhuvaa itävaltalaisnaista piiritti minut. He katsoivat murhaavasti. Et saa olla täällä. Et osaa tanssia.

Liukenin muka vessaan, vaikka oikeasti pakenin paikalta. Olin mennyt vahingossa väärästä ovesta sisään ja päätynyt argentiinalaisen tangon syventävälle jatkokurssille.

Poistuin häntä koipien välissä Buenos Airesin yöhön. Minut oli lyöty.

Jonni Aromaa seuraa tanssin ilmiöitä työssä ja vapaa-ajalla