Tolkienin Hobitin näyttämöversio haluaa tuoda hahmot esille elokuvaa paremmin

Glyn Robinsin dramatisoinnin taivuttaminen näyttämölle on vienyt Teatteri Imatralta yli vuoden. Yleisö pääsee teatteriversiossa lähelle Keskimaan tapahtumia kaikilla aisteillaan.

Kotimaa
Imatran teatteri Hobitti näytelmä satu
Hobitin saaminen näyttämölle on vaatinut yli vuoden työn. Teatterinjohtaja ja ohjaaja Timo Rissanen uskoo, että näyttämöversio tuo kirjan hahmot vivahteineen esille elokuvaa paremmin.

Teatterinjohtaja Timo Rissanen ei huokaise helpotuksesta, vaikka tammikuun lopulla ensi-iltansa saavaa Hobittia on työstetty jo yli vuoden päivät.

– Meillä on todella kiireiset päivät ennen ensi-iltaa. Hiomme tekniikkaa, valoja ja myös esitystä ensi-iltaan saakka. Tämän valmistelu on vienyt yli vuoden tuotanto ja teatterille tämä on huikea voimainponnistus, Rissanen korostaa.

Ajankohta Teatteri Imatran Hobitille on mielenkiintoinen, sillä Peter Jacksonin Hobitti-trilogian kolmas osa näki päivänvalon loppuvuodesta. Elokuvaversio on saanut runsaasti kritiikkiä ja mm.Helsingin Sanomat listasi syitä (siirryt toiseen palveluun)Jacksonin Hobitin epäonnistumiseen. Myöskään Rissanen ei kaikilta osin elokuvaversiota allekirjoittanut.

Tämän valmistelu on vienyt yli vuoden tuotanto ja teatterille tämä on huikea voimainponnistus

Teatterinjohtaja Timo Rissanen

– Itse olin pettynyt siihen. Pidän Tolkienista ja olen elokuvista pitänyt, mutta tässä viimeisessä elokuvassa dialogi loisti poissaolollaan ja taistelukohtauksia vain oli liikaa, Rissanen analysoi.

Tarina ja hahmot esille

Rissanen on tyytyväinen englantilaisen Glyn Robinsin dramatisointiin, koska se tekee Rissasen mukaan oikeutta itse tarinalle.

– Kun vertaa elokuvaa ja vertaa sitä näyttämöversioon tulevat tässä ihmiset ja hahmot huomattavasti paremmin esille, Rissanen sanoo, mutta korostaa myös, ettei teatteria ja elokuvaa pidä ikinä täysin yksi yhteen verrata.

Myös Teatteri Imatran yleisö joutuu keskelle Bilbon matkaa, sillä tapahtumat on kirjaimellisesti viety yleisön keskelle. Katsomon ylittää koko salin halkaiseva kävelysilta ja myös salin seiniä kiertävät näyttelijöiden liikkumisen mahdollistavat rampit.

– Olemme myös sijoittaneet bassokaiuttimia keskelle yleisöä, jotta saamme myös äänet todella tuntumaan, Rissanen myhäilee.

Bilbon roolia näyttelevä Aki Honkatukia korostaa, että yleisö kokee näytelmän kaikilla aisteillaan.

– Olemme tämän pitkän näytelmän samoissa tamineissa, välillä ne kastuvat ja yleisö todella tuntee meidät kaikilla aisteillaan, hän hymyilee.

Uusimmat uutiset puhelimeesi

Lataa Yle.fi-sovellus