Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.

Raiteilla kohti unelmaa

Keski-Amerikan paperittomat siirtolaiset riskeeraavat henkensä junamatkallaan Yhdysvaltoihin.

Teksti: Tapani Hannikainen. Kuvat ja videot: Pekka Koli, Tapani Hannikainen ja EPA. Tekniikka: Ville Juutilainen. Grafiikka: Juha Rissanen. Tuottaja: Mikko Naalisvaara. Julkaistu: 2.2.2015

Salvador Edgardo Tomé on kiukkuinen. Meksikolainen poliisi on juuri ryövännyt häneltä parin viikon palkan, 1 700 pesoa eli noin sata euroa. Mies lähti Hondurasista pakoon rikollisia ja työttömyyttä – mutta Meksikon puolella elämä on paperittomalle maahantulijalle likimain yhtä ankaraa. Haaveissa siintää Yhdysvallat, ja sinne Salvador aikoo matkustaa, tarvittaessa vaikka tavarajunan katolla.

Mistä on kyse?

  • Kymmeniä tuhansia ihmisiä pakenee joka vuosi Keski-Amerikasta köyhyyttä ja rehottavaa väkivaltarikollisuutta
  • Monien paperittomien siirtolaisten määränpäänä on Yhdysvallat
  • Sinne päästäkseen on kuljettava tuhansia kilometrejä Meksikon halki, monesti tavarajunien kyydissä
  • Matka on vaarallinen ja salamatkustajat joutuvat usein rikollisten armoille
  • Meksiko on yrittänyt kitkeä ilmiötä ainakin kohtalaisin tuloksin

Tavarajunien päällä Meksikosta Yhdysvaltoihin on yrittänyt vuosittain jopa puoli miljoonaa laitonta siirtolaista köyhistä Keski-Amerikan maista.

Kuoleman junilla, sanotaan – sillä moni on suistunut alas katoilta, menehtynyt tai vammautunut.

Ensin maahantulijat ylittävät maansa rajan: Hondurasista, Salvadorista ja Nicaraguasta Guatemalaan ja sieltä Meksikon puolelle. Matkan jokainen etappi on erittäin vaarallinen, ja lopulta onnekkaimmat saavuttavat Yhdysvaltain rajan. Jos rajanylitys onnistuu, toiveiden maassa odottaa raaka työ – mutta myös ansiot, jotka kotimaassa jäävät haaveeksi.

Hondurasista tullut Salvador Tomé seisoo tyhjällä ratapihalla Ixtepecin kaupungissa Etelä-Meksikossa. On myöhäinen iltapäivä ja tavarajuna on tulossa puolen tunnin päästä. Hän aikoo hypätä junaan.

Rakennuksella ansaittujen pesojen menetys unohtuu, kun Salvador alkaa puhua suunnitelmastaan.

– Meksikoon en jää, matkustan Houstoniin Texasiin, hän sanoo kuin itsestäänselvyytenä. – Minulla on vaimo ja kaksi tytärtä, ja heille on lähetettävä muutama dollari silloin tällöin.

Salvadorilainen Francisco on päättänyt nousta pohjoiseen lähtevän junan kyytiin, maksoi mitä maksoi.

Ratapiha on siisti kuin koko kaupunkikin. Kiskojen vierellä on katukeittiö, jonka savut tuovat herkullista maustetun ruuan tuoksua. Palmut huojuvat puuskittaisessa tuulessa. Vanhempiensa seurassa istuvat lapset kiljahtelevat läheisellä terassilla.

Ratapihalle kokoontuu kymmenen miestä, jotka väijyvät pian asemalle lipuvaa tavarajunaa.

Jouduimme juoksemaan ryöstäjiä karkuun. Kävelimme yhtä soittoa 22 tuntia.

– Francisco Antonio Nias

Iltaan valmistautuvat keskiluokkaiset meksikolaiset eivät pane heitä merkille. Poliiseja asemalla partioi muutama, mutta hekin lähinnä rupattelevat keskenään.

Meksikon virallinen linja on panna laiton siirtolaisuus kuriin. Ja aika hyvin se toimiikin, sillä junissa ei enää näy satoja katolla matkustajia.

Mutta sinnikkäitä yrittäjiä on silti. Yksi heistä on Salvadorista tullut Francisco Antonio Nias. Junaan pääsyä hän pitää varmana.

– On vain taisteltava, käytettävä voimiaan, sanoo Francisco.

Hän lähti Salvadorista köyhyyttä pakoon. Myös turvallisuus oli huolenaihe maassa, jossa rikollisliigat painostavat ihmisiä. Mutta taivallus Meksikoon oli rankka – ja myös hyvin vaarallinen.

– Meitä vastaan hyökkäiltiin paljon. Jouduimme juoksemaan ryöstäjiä karkuun. Kävelimme yhtä soittoa 22 tuntia. Vaikeuksia oli, mutta ne voitettiin, Francisco sanoo hymyillen.

Rajalta hengissä selvinneet pelastetaan turvakotiin

Parin kilometrin päässä sijaitsevan turvakodin pihalla makoilee uupuneita miehiä. Naisiakin näkyy, mutta he pesevät pyykkiä tai hoivaavat lapsiaan enimmäkseen sisätiloissa.

Turvakodin nimi on ”Kumppanit tien päällä” ja sillä uskonnollinen tausta. Se näkyy heti sisään astuttua, sillä esiintymislavaa koristaa useita metrejä korkea veistos ristiinnaulitusta. Sen juurella kaksi miestä pelaa shakkia.

Salvadorista lähtöisin oleva nuori äiti Dalila, 23, elää epätietoisuudessa etelämeksikolaisessa turvakodissa. Huumekartelli on siepannut hänen miehensä.

Majapaikassa asuu nyt 180 asiakasta. Siellä saa viipyä kolme, neljä päivää – riittävästi, että ehtii levähtää, pestä pyykkinsä ja saada lääkärinhoitoakin. Pitempäänkin saa olla, jos on todellinen hätä.

Dalila Consuelo Linares, 22-vuotias kahden lapsen äiti Salvadorista, on tällainen tapaus. Hänen miehensä on siepattu, ja hän on itse turvapaikassa parin kuukauden ikäisen vauvan kanssa.

Hän on Meksikon puolella jo toista kertaa laittomana siirtolaisena.

Ensimmäinen yritys päättyi kauhealla tavalla: 17-vuotias Dalila raiskattiin. Nuori nainen matkusti silloin setänsä ja muiden sukulaisten kanssa. Paikalliset rikolliset hyökkäsivät seuruetta vastaan, ryöstivät ja pahoinpitelivät. Silloin lähdön syy oli köyhyys.

– Olin tehnyt työtä 12-vuotiaasta alkaen. Mutta ansaitsin hyvin vähän ja halusimme parempaa elämää.

Mieheni on siepattu, eikä minulla tai perheillämme ole rahaa lunnaiden maksamiseen.

– Dalila Consuelo Linares

Paperiton Dalila palautettiin pian takaisin Salvadoriin. Hän seurusteli ja sai lapsen. Neljän vuoden kuluttua hän päätti lähteä uudelleen kohti Yhdysvaltoja, uuden miehensä kanssa. Lapsi jäisi ainakin aluksi isovanhemmille.

– Lähdimme Las Maras -rikollisliigan vuoksi. Asuin mieheni kanssa alueella, jota he valvovat. Marerot hakkasivat mieheni pahasti ja lähdimme karkuun tänne Meksikoon. Elettiin toukokuuta.

Dalila oli toista kertaa raskaana. Rahaa lähtijöillä oli 40 dollaria.

Alkumatka meni turvallisesti, kuorma-auton lavalla. Raskaampi oli taival läpi Meksikon.

– Olimme rahattomia. Teimme töitä välillä viikon, välillä kaksi viikkoa eri paikoissa, Dalila kertoo.

Vauva kainalossa läpi Meksikon

Pohjoisessa Monterreyssa pariskunta oli töissä tehtaassa, kunnes poliisi otti miehen kiinni. Tämä sai pian karkotuspäätöksen.

– Se tapahtui kaksi viikkoa sen jälkeen, kun olin synnyttänyt. Jäin vaille huolenpitoa ja ruokaa. Otin yhteyttä sukulaisiini Yhdysvaltojen puolella ja he neuvoivat minua hakeutumaan rajalle, läheisimmälle rajanylityspaikalle, Dalila jatkaa rauhallisesti tarinaansa turvakodin makuuhuoneessa.

Mutta rajanylityksen sijaan Dalila joutui pidätetyksi. Dalila odotti miestään Salvadoriin paluuta varten Reynosan kaupungissa Yhdysvaltain rajalla. Kävikin ilmi, että mies on kadonnut.

Mies on siepattu ja hän on huumekartelleista pahamaineisimman, Zetojen, käsissä.

Keskiamerikkalainen Dalila on taittanut tuhansien kilometrien matkan halki Meksikon.

Katso matkan vaiheet

Dalila palasi vauvansa kanssa etelään Ixtepeciin.

– Olen hämmentynyt. Voisin palata Salvadoriin ja etsiä töitä siellä. Vai jäisinkö tänne? Mutta minulla ei ole täällä ketään, joka huolehtisi lapsistani.

Unelmoitko Yhdysvaltoihin pääsystä?

– Se oli alkuperäinen ajatus koko perheellä. Mutta nyt mieheni on siepattu. Eikä minulla tai kummankaan perheellä ole tietenkään rahaa lunnaiden maksamiseen, Dalila sanoo alistuneen oloisena.

Vaarat vaanivat kiskoilla

Meksikon läpi etelästä pohjoiseen kulkevat tavarajunat ovat laittomille siirtolaisille yleisin keino matkustaa Yhdysvaltojen rajalle – viimeiselle etapille ennen yritystä päästä unelmien maahan.

Junissa ei ole matkustajavaunuja, eivätkä paperittomat maahanmuuttajat sellaisissa voisi matkustaakaan. Siksi he kiipeävät tavarajunien katoille ja vaunujen väliköihin.

Katoilla matkustavia on nukahtanut ja pudonnut kyydistä – useita satoja salamatkustajia on kuollut näin vuosien mittaan. Monet ovat vammautuneet. Esimerkiksi raajoja on jouduttu amputoimaan, kun ihmisiä on pudonnut täydessä vauhdissa.

Toinen suuri vaara ovat rikolliset. Tavarajunilla kulkevat joutuvat maksamaan rikollisjärjestöille matkastaan. Mahtavimmat rahastajat ovat keskiamerikkalaiset liigat kuten Maras Salvatrucha sekä meksikolainen Los Zetas.

Jos salamatkustaja ei pysty maksamaan, hänet voidaan tappaa tai heittää junasta.

Tavarajunasta käytetään nimitystä "Peto" tai "kuoleman juna".

Laittomat siirtolaiset tulevat Meksikoon Guatemalan rajan yli yleensä kahta eri reittiä. Meksikon hallitus on yrittänyt tiivistää maiden rajaa perustamalla sinne tarkastuspisteitä, mutta rajanylitys käy edelleen aika helposti.

Valvonta kiristyy, mitä pidemmälle sisämaahan maahantulijat etenevät. Pääkaupungin Ciudad de Méxicon liepeillä poliisit ratsaavat junia ahkeraan ja monesti salamatkustajat pakenevat junista ennen määränpäätä.

Pääkaupungista maahantulijoilla on valittavanaan kolme reittiä kohti pohjoista. Ne, jotka selviävät Yhdysvaltain rajalle asti, joutuvat vielä maksamaan salakuljettajille (“kojooteille”) erikseen. Junat tutkitaan rajalla tarkkaan, niiden päällä ei rajaa ylitetä.

On arvioitu, että matka läpi Meksikon maksaa keskimäärin 1 200 dollaria henkeä kohti. Matka taittuu yleensä noin kuukaudessa.

Paperittomien siirtolaisten turvakodissa asukkaat laittavat itse ruokansa. Heillä on myös paljon joutilasta aikaa.

Toive muusikon urasta ajoi matkaan

Miesten makuusalissa sängyn reunalla istuu Michael David Hernandez, 18-vuotias nuorukainen Guatemalasta. Hänen syynsä lähteä maasta oli paitsi köyhyys myös kutsumus.

– Sanoin isälleni, että koska tykkään tosi paljon musiikista ja säveltämisestä, haluan mennä Meksikoon.

Kun astun sisään makuusaliin, Michael vaikuttaa pöllämystyneeltä, kuin päiväunilta heränneeltä. Nopeasti hän kuitenkin virkoaa ja alkaa kertoa tarinaansa.

Musiikkiura on ainoa suuri unelmani. Ja Jumala on ainut, johon voi luottaa tällä tiellä.

– Michael David Hernandez

– Päätin lähteä, kun kasvatusäitini kuoli kahdeksan kuukautta sitten. Luulin, että rajanylitys Guatemalasta Meksikoon olisi hyvin helppoa, mutta niin se ei todellakaan ollut, hän kertoo.

Michael joutui matkan aikana jahdatuksi ja hakatuksi, mutta täällä hän nyt on, turvakodissa Ixtepecissä. Tarkoitus on päästä pääkaupunkiin Ciudad de Méxicoon musiikkia opiskelemaan – ja ehkä vielä kauemmas. Mutta hankalin etappi on jo takana.

Vuorten yli jalan

– Tulin rajan yli Tecún Umánista junalla. Heti ensimmäisellä tarkastusasemalla minut pidätettiin ja lähetettiin takaisin, Michael kertoo.

– Palasin vuoristoreittejä pitkin jalkapatikassa. Meitä oli neljä muutakin miestä ja meidät ryöstettiin. Jatkoimme kuitenkin eteenpäin, ja yhdellä maatilalla hyväsydämiset ihmiset antoivat meille ruokaa ja juotavaa.

Lopulta päivien kävelyn jälkeen miehet pääsivät Arriagan kaupunkiin Meksikossa.

– Siellä odotimme junaa seitsemän päivää. Liikenne oli poikki, sillä juna oli suistunut raiteiltaan.

Matka jatkui, poliiseja ja ryöstäjiä vältellen. Lopulta rikolliset hakkasivat Michaelin viidakkotaipaleella.

– En kestänyt enää, olin lopussa. Päätin antautua poliisille, hän kertoo.

– Yksi poliiseista sanoi, että emme lähetä sinua takaisin, koska kimppuusi on hyökätty. Lääkäri tutki minut, sillä olin verissäpäin mukiloinnin jäljiltä.

Michael sai levätä viikon paikallaan ja jatkoi sitten tänne Ixtepecin turvakotiin, 120 kilometrin päähän.

Guatemalalainen Michael, 18, laulaa videolla rakkaudesta ja paperittoman siirtolaisen vaikeuksista.

Michael vältti yllättäen karkotuksen.

Tavoite, Meksikon pääkaupunki, on nyt saavutettavissa.

– Musiikkiura on ainoa suuri unelmani. Ja Jumala on ainut, johon voi luottaa tällä tiellä.

Michaelin isä on köyhä maanviljelijä, joka ei voi auttaa poikaansa. Äiti kuoli synnytyksessä. Michael eli lapsuutensa kasvatusäitinsä hoivissa, ja työskenteli myös hänen vaatekaupassaan. Musiikkia hän ehti opiskella jo Guatemalassa.

Michaelinkin mielessä siintelee Yhdysvallat. Sikäläisillä tuloilla hän arvelee voivansa auttaa kotimaahan jääneitä.

– Haluan auttaa kahta sisarpuoltani. Olen kärsinyt paljon, enkä halua, että he joutuvat kärsimään niin kuin minä. Haluan, että he pääsisivät opiskelemaan.

Miehet syömälakossa karkotusten vuoksi

Ixtepecin siirtolaisvirastossa, muutaman kilometrin päässä turvakodista, osoitetaan mieltä. Ulkopuolella hengailee joukko nuoria miehiä, jotka protestoivat paperittomien maahanmuuttajien karkotuksia. Aita on vuorattu iskulauseilla. Sisällä makoilee umpiväsyneitä miehiä – he ovat syömälakossa karkotusten takia.

Joukko lapsia ja aikuisia katsoo tietokoneruudulta Apinoiden planeetta -elokuvaa. Jotkut pelaavat korttia. Yksi saa lääkintäapua hyönteisen pureman turvottamaan sääreensä.

Tässäkin paikassa saa kuulla pelottavasta paosta ja pahoinpitelyistä. 15-vuotias Carlos David Rodriguez Sanchez on ehtinyt olla Ixtepecissä jo yksitoista kuukautta.

Vasta 15-vuotias Carlos on kotoisin Hondurasista. Hän on viettänyt liki vuoden Ixtepecissä. Tavoitteena on päästä töihin Pohjois-Meksikoon.

Carlos viihtyy hyvin korttiringissä aikuisten seurassa, mutta ehtii kertomaan oman tarinansa. Hän lähti matkalleen Hondurasin pääkaupungista Tegucigalpasta serkkujensa kanssa. Rajan hän ylitti kuorma-auton lavalla. Sen jälkeen matka jatkui jalan.

Valepoliisit uhkasivat aseella

Carlos pääsi lopulta tavarajunan kyytiin, mutta junaan hyökättiin kahteenkin kertaan.

– Ensimmäisellä kerralla ryöstäjät olivat pukeutuneet poliiseiksi, mutta eivät he poliiseja olleet. He veivät rahat.

– Toisella kertaa minua osoitettiin pistoolilla. Mutta Jumalan kiitos mitään ei tapahtunut.

Carlos ja serkut jäivät piileskelemään junaan ja jatkoivat matkaa vahingoittumattomina.

Meksikoon Carlos lähti päästäkseen töihin setänsä yritykseen Piedras Negrasiin maan pohjoisrajalle. Sedän hän on saanut kiinni puhelimessa, mutta toistaiseksi Carlos on pysynyt etelässä.

– Yhdysvalloissakin minulla on sukulaisia, mutta haluan töihin Piedras Negrasiin.

Työluvan saanti helpottuu Yhdysvalloissa

Presidentti Barack Obama uudistaa Yhdysvaltain maahanmuuttopolitiikkaa.

Vastaisuudessa yli viisi vuotta maassa asuneet, joiden lapset ovat syntyneet Yhdysvalloissa, voivat saada kolmen vuoden työluvan. Uudistuksen ansiosta viiden miljoonan laittomasti maassa olevan ei tarvitse enää pelätä käännytystä.

Muutoksen on tarkoitus astua voimaan keväällä. Työlupa ei tarkoita, että laittomasti maahan tulleilla olisi mahdollisuus saada pysyvä oleskelulupa tai Yhdysvaltain kansalaisuus.

Kaksi siirtolaista odottaa kohti Yhdysvaltojen rajaa menevää junaa Tultitlanissa, Meksikon pääkaupungin Ciudad de Méxicon liepeillä.

Yhdysvalloissa arvioidaan olevan yli 11 miljoonaa laitonta maahanmuuttajaa, heistä valtaosa on Meksikosta ja Keski-Amerikan maista.

Keski-Amerikasta tulleita siirtolaisia asuu USA:ssa 3,1 miljoonaa. He ovat peräisin lähinnä Guatemalasta, Hondurasista ja Salvadorista. Meksikolaisia on 11,6 miljoonaa – runsaat puolet heistä on laittomasti maahan tulleita.

Meksikolaisten maahantulijoiden määrä on Yhdysvaltain rajoilla pienentynyt ja muiden kuin meksikolaisten kasvanut.

Erityistä huomiota Yhdysvalloissa on kiinnitetty ilman vanhempia maahan yrittäviin lapsiin. Viime vuonna rajalla pidätettiin yli 60 000 yksin laittomasti maahan pyrkinyttä alaikäistä. Kymmenen viime vuoden aikana noin puolet laittomasti maahan tulleista lapsista on saanut turvapaikan, puolet on käännytetty.

Kaikkiaan Yhdysvaltain väkiluku on 320 miljoonaa. Heistä 41,3 miljoonaa luokitellaan maahanmuuttajiksi.

Moni Guatemalasta tuleva siirtolainen kulkee etelämeksikolaisen Ixtepecin kaupungin kautta pitkällä matkallaan kohti pohjoista. Ixtepecin ratapihalla on helppo hypätä ohi kulkevien tavarajunien kyytiin.

Ixtepecin rautatieasemalla miesjoukko odottaa paahtavassa helteessä. Pyörivä tuuli tuo porotukseen helpotusta, mutta samalla se nostattaa pölypilviä junien vierellä.

Miehet norkoilevat junien välissä. Kun tavarajuna viimein saapuu, he katoavat reppuineen vaunujen väliköihin ja astinlaudoille.

Junaan nousu käy vaivattomasti, sillä poliiseja ei vieläkään näy asemalla kuin muutama. Salamatkustajiin ei kiinnitetä huomiota. Virkavallan kiinnostus laittomien maahanmuuttajien valvontaan taisi lopahtaa samalla, kun satojen tulijoiden vyöry saatiin siivottua tavarajunien katoilta.

Salvador Tomé ja Francisco Nias vilkuttavat vaunujen väliköstä. Tavarajunan meno kiihtyy vähitellen jyskytykseksi.

Haaveiden kaupunkiin vielä kaksituhatta kilometriä

Miesten seuraava etappi on Veracruz Meksikonlahden rannikolla, runsaan 400 kilometrin päässä. Sieltä he sitten jatkaisivat kohti Yhdysvaltoja. Reitit ovat hyvinkin sattumanvaraisia – perille pääsevät vahvimmat ja ovelimmat.

Mutta unelmien kaupunki Houston on vielä 2 000 kilometrin päässä. Yhdysvaltain rajallekin tavarajunat paahtavat vielä puolitoista tuhatta kilometriä.

Salvadorin ja Franciscon taival köyhästä Keski-Amerikasta jatkuu. Nämä miehet eivät ole tottuneet luovuttamaan.

  • Vain pieni osa niistä, jotka lopulta selviävät Yhdysvaltojen rajalle asti, onnistuu livahtamaan salaa rajan yli.
  • Lähes puoli miljoonaa ihmistä jäi viime vuonna kiinni yrittäessään rajanylitystä.
  • Kiinnijääneiden kohtalona on yleensä maastakarkotus.
  • Moni kuitenkin pitää kiinni unelmastaan ja palaa yrittämään uudestaan.