Uusien tanssien parhaimmisto kokoontuu jälleen Kajaaniin – liikkeitä hiotaan viimeiseen asti

Tanssi täyttää Kajaanin perinteiseen tapaan helmikuun alussa. Uudet tanssit koreografiakatselmukseen pyrki jälleen pitkälle toistasataa teosta, joista Kajaanissa nähdään reilut 40.

kulttuuri
Alina Komulainen ja Essi-Emilia Eskelinen tanssivat.
Minna Heikura / Yle

Kajaani tanssii (siirryt toiseen palveluun) jälleen 4.–8. helmikuuta, tänä vuonna 24. kerran. Tapahtuma alkaa avajaisnäytöksellä, jossa mukana ovat Kajaanin tanssiyhteisöt sekä viisi Tanssii tavisten kanssa (siirryt toiseen palveluun) -paria. Tapahtumaviikonloppuna järjestetään uudet tanssit -koreografiakatselmus, lauantai-iltana Äijät esittävät Jussin tarinan, ja sunnuntaina on vuorossa Routa-ryhmän uusin tanssiteos lapsille, Yksinäinen kuningatar.

Mansikka kermakakun päällä nähdään perjantaina, kun Kimmo Pohjonen ja Minna Tervamäki esittävät teoksen Bright Shadow (siirryt toiseen palveluun). Kajaani tanssii -tapahtuman taiteellinen johtaja Minna Palokangas kertoo, että saadakseen sekä tanssia että musiikkia tarjoavan huippuesityksen Kajaaniin, hän on tehnyt enemmän töitä kuin koskaan.

– Olen joka vuosi halunnut tuoda tänne jonkin sellaisen esiintyjävierailijan, joka sopii koko perheelle, ja josta saisi jotakin uutta ajatusta. Kävin seuraamassa monia tanssiryhmiä, mutta sopivaa ei löytynyt. Yritys saattoi kaatua siihen, että yhtä aikaa on toinen näytös, tai näytös on teknisesti liian haastava.

– Mutta sitten siellä pohjalla olikin se sokeri ja mansikka, ja Minna Tervamäki ja Kimmo Pohjonen tulevat. Se on aivan loistava teos, Palokangas iloitsee.

Perinteisillä koreografeilla on turha pyrkiä kisaamaan

Uudet tanssit koreografiakatselmukseen haki tällä kertaa 180 teosta, joista mukaan pystyttiin ottamaan 44. Hakijoiden määrä on kasvanut tasaisesti vuosien saatossa, mutta samalla laatu on pystytty kuitenkin säilyttämään.

Traditionaaliset koreografit eivät pääse tänne, koska niille on omat katselmuksensa Suomessa ja Euroopassa. Sen takia olemme erikoistuneet uusiin ja uutta hakeviin teoksiin.

Minna Palokangas

– Sellaiset traditionaaliset koreografiat eivät pääse tänne, koska niille on omat katselmuksensa Suomessa ja Euroopassa. Sen takia olemme erikoistuneet uusiin ja uutta hakeviin teoksiin. Haemme nimenomaan uusia tansseja, selittää taiteellinen johtaja Minna Palokangas.

Ulkomailta on tulossa kaksi ryhmää, Sveitsistä ja Italiasta. Tosin Italian ryhmästä ei Palokankaan mukaan ole kuulunut hetkeen mitään. Palokangas huomauttaa, että taso Suomessa on niin kova, ettei mikä tahansa teos ulkomailta pääse mukaan tapahtumaan vain kansainvälisyyden lisäämisen vuoksi.

– Valitsimme mukaan enemmänkin ulkomaisia teoksia, mutta valinnat tehdään niin lyhyellä aikataululla, että rahoituskuviot, matkojen varaaminen ynnä muut jäävät aika viime tippaan. Yksi ryhmä Unkarista tuleekin nyt sitten vasta vuoden päästä.

Tanssiliikkeitä hiotaan loppumetreille

Kajaani tanssii -tapahtuma on vakiinnuttanut paikkansa suomalaisella tanssikartalla. Palokankaan mukaan syynä on kova työnteko ensinnäkin puitteiden ja viihtyvyyden suhteen, minkä lisäksi palkintosumma on sellainen, joka houkuttelee.

Vaikka olemme näin kaukana Kehä III:n ulkopuolella, siitä huolimatta tänne on paljon hakijoita.

Minna Palokangas

– Ehkä tapahtuman henki on myös kasvanut sellaiseksi, että vaikka olemme näin kaukana Kehä III:n ulkopuolella, siitä huolimatta tänne on paljon hakijoita.

Taiteellinen johtaja itse on positiivisella ja odottavalla mielellä paria viikkoa ennen tapahtumaa.

– Olemme tehneet tätä Tikkasen Tuulan kanssa jo melkein 25 vuotta, joten tuntuu, että jotakin tässä osaa, vaikka joka vuosi tulee yllätyksiä, mihin täytyy reagoida nopeasti.

Palokangas paljastaa, että hänellä on joka vuosi omat suosikkinsa uudet tanssit koreografiakatselmuksessa. Tosin tallenteena televisioruudusta katsottu esitys ei välttämättä ole sama asia livenä.

– Odotan, että tulee taas huikean hyvä tapahtuma. Teokset ovat ainakin hyviä ja ihmiset ovat valmistautuneet loistavasti. Tiedän, että muuveja hiotaan vielä paikkakunnilla, jotta ollaan valmiita tuomaan esitys Kajaaniin. Sitten nautitaan.